torstai 13. joulukuuta 2012

Lomille lompsis!

Huomenna on viimeinen koulupäivä, ja sitten alkaa joululoma! Lähden huomenna Lontooseen viikonlopuksi, josta maanantaina lennän Tukholmaan moikkaamaan muutamaa kaveria, ja sitten Viikkarilla Suomeen torstaina. Takaisin tulen tammikuun ekan viikon jälkeen.

meidän kurssit jatkuvat vielä tammikuussa, joten lukujärjestyksiin ei tule vielä isoja muutoksia. Mutta kiireisenä ne mut pitää kyllä ekan viikon. Äänityskurssilla palautimme "monitor"-miksaukset, ja saimme hyvää palautetta. Arvosanaksi tuli A3, mikä ilmeisesti oli paras arvosana, mitä kukaan ryhmistä sai. Eli on syytä olla tyytyväinen! Toisena tehtävänä on itsenäinen, kunnon miksaus yhdestä uudesta biisistä, joten olemme taas Oliverin ja Tomin kanssa viettäneet aikaa studiolla äänitellen. Tällä kertaa saimme Moody Tuesday - bändin studioon, joiden tuotanto on jokseenkin erilaista kuin sen edellisen bändin, mitä äänitimme. Se on oikeastaan vain hyvä juttu. Tällä kertaa saa tehdä ihan omanlaisensa miksauksen, joten ei tarvitse murehtia, etteikö esim. plugareita saisi käyttää.

Histories of popular music- kurssilla pidimme albumipresentaatiomme, mikä meni hyvin. Onneksi saimme pitää muistiinpanoja esillä, niin ei suomitytölläkään mennyt kieli solmuun. Harjoittelin kyllä omaa osuuttani edellisenä iltana kotona :) Saamme luultavasti palautteen presentaatiosta huomenna viimeisellä tunnilla. Seuraava tehtävä on kirjoittaa essee valitusta aiheesta, vaihtoehtoja taisi olla seitsemän. Itse valitsin seuraavan aiheen:

"Critically discuss how feminist musicians have sought to overcome the gender bias of rock music by creating their own music scenes. How does the musical and social organisation of such scenes differ from mainstream masculinist rock?"

Valitsin aiheen, koska se oli kaikkein mielenkiintoisin. Palautus on ensimmäisen viikon jälkeen, ja joudun asumaan studiolla ensimmäisen viikon oman biisin miksauksen parissa, joten on pakko ottaa pari kirjaa mukaan Suomeen, ja yrittää tehdä mahdollisimman paljon taustatyötä loman aikana. Koulun kautta pääsee käsiksi todella monipuoliseen kokoelmaan e-kirjoja, artikkeleita yms. joten pystyn käymään niitä läpi netissä. Jännä nähdä, miten mun käy!

Olemme vihdoin saaneet livemusaryhmän kanssa edes jotain lyötyä lukkoon: paikkana toimii Joiners, päivä on 24.3. Olemme myös saaneet jo yhden bändin sovittua, ja toivottavasti loman aikana muutaman lisää. Päätimme ryhmän kanssa, ettei ole järkevää lähteä tuomaan bändiä Suomesta keikalle, koska aikaa on suhteellisen vähän, ja budjettimme on nolla. Eli pyrimme keskittymään paikallisiin bändeihin, jotka haluavat esiintyä (ilmaiseksi). Alamme työstämään tapahtumaa kunnolla loman jälkeen. Opettajamme näytti meille esimerkkejä porfolioista, minkä joudumme tekemään tapahtumastamme, ja sen suhteen meillä on kyllä paljon työnsarkaa. Suurin osa portfolioista oli todella yksityiskohtaisia ja hyvin tehtyjä, ja mikäli haluamme saada hyvän arvosanan, sen eteen pitää tehdä pirusti töitä.

Seuraavalla lukukaudella alkaa kolme uutta kurssia: äänityskurssi 2, Subcultures & scenes ja Audio post production. Viimeisin näistä on "vapaavalintainen", ts. sai valita kahdesta kurssista toisen. Tämän kanssa olen ehkä tulossa toisiin aatoksiin, sillä vaihtoehtoinen kurssi olisi biisinkirjoituskurssi. Haluaisin kovasti kehittyä lauluntekijänä, ja nimenomaan englannin kielellä. Mulla on äänen jälkityöstä jo ennestään kokemusta, joten saattaa olla että vaihdan vielä kurssia, ennenkuin kakkos-periodi alkaa.

Melkein sain töitäkin täältä. Koulussa eräs rekryfirma haki marraskuussa työntekijöitä isojen firmojen pikkujoulutapahtumiin. Antoivat mulle papereita täytettäväksi, ja kun katselin niitä, tajusin, että tarvitsen verokortin (National Insurance Number). Sen saaminen ei ollutkaan sitten niin helppo juttu. Soitin Jobcentre Plus - firmaan, mistä ko. numeron voi saada, ja kerroin, että työt alkaisivat seuraavalla viikolla. Ensimmäinen vapaa haastatteluaika oli joulukuun 21... Nice. Olen siis silloin jo Suomessa, joten olisin realistisesti ajateltuna saanut numeron joskus tammikuun lopussa. Sain myöhemmin kuulla, että palkkaa ei makseta ennen kuin olet saanut NI-numeron, joten se siitä sitten. Mutta tämä ei tosin ollut syy, miksi en mennyt töihin: mailailin firman työntekijän kanssa jonkin aikaa, ja jossain vaiheessa hän lakkasi vastaamasta viesteihin. Yritin soittaa firmaan, varattu. Lähetin sen jälkeen paperit niille faksilla, ja mailasin varmaan neljään otteeseen. Vieläkin odottelen vastausta, mitä tuskin tulen saamaan. Luultavasti haen joka tapauksessa NI-numeroa, koska jos uusia työmahdollisuuksia tulee, niin mulla on se sitten jo olemassa valmiina.

Kävin Natwest- pankissa kysymässä tilin avauksesta. Voin avata opiskelijatilin, mutta he tarvitsivat todistuksen koululta. Tämän saa oman tiedekunnan toimistosta, ja siinä menee pari päivää. Todistus pitää olla osoitettu ko. pankille, siinä pitää olla tiedot siitä, mitä opiskelet, missä ja kuinka kauan, sekä osoitteet suomesta ja briteistä. Tiedekunnan toimistossa on "To whom it may concern" - nimisiä hakemuksia, johon täytetään, mitä ko. todistuksessa pitää lukea, ja mihin tarkoitukseen sitä tarvitaan. Sen jälkeen täytetään hakemus pankin nettisivuilla, ja varataan aika haastatteluun, johon pitää ottaa mukaan henkkarit ja ko. todistus. Tilin avauksessa ei pitäisi mennä kuin max. vuorokausi. Olen saanut jo oman todistukseni, nyt vain pitää täyttää hakemus ja varata aika haastatteluun. 

Nyt pitää painua nukkumaan, herätys on kuuden tunnin päästä. Hyvää joulua ja railakasta uutta vuotta kaikille, olkaahan sitten varovaisia niiden rakettien kanssa! :)





tiistai 20. marraskuuta 2012

Turhanpäiväistä höpinää

Kirjoitin aiemmin, että tahdon keskittyä tässä blogissa opiskelukokemukseen, enkä henkilökohtaiseen elämääni. Mulla on kuitenkin tällä hetkellä tylsää, joten teen poikkeuksen.

Eroavaisuuksia Suomen ja Britannian välillä:

- Kahvi. Mistään et saa perus kahvinkeittimellä tehtyä kaffetta. Aina pitää ostaa jotain erikois-espressohässäköitä. ja se on kallista. Esim. pieni latte maksaa vähintään 1,7 puntaa = 2€. Kotona vedetään pikakahvia.

- Liikenne. Mistä tunnistaa turistin? Hän on ainoa, joka odottaa valojen vaihtumista (jalankulkijat). Täällä ei kukaan jalankulkija odota valoissa!

- Juustohöylä on tuntematon käsite. Samoin sana paprika (= täällä päin pepper)

- Toilet = WC. Bathroom = kylpyhuone, missä on kylpyamme. 

- Kana. Sitä syödään. Aina. Paljon. Eikä kauheesti mitään muuta. useimmiten vielä uppopaistettua tai jollain tavalla epäterveellisenä versiona. Se myös maistuu kummalliselta. mistään et saa valmiiksi marinoituja broilerin fileesuikaleita.

- Joka ruoassa on majoneesia.

- Täällä ei sada läheskään niin paljon kuin luullaan.

- Mäkkärissä on eri lista kuin Suomessa.

- Täällä mitä tahansa neljällä seinällä varustettua kellaria baaritiskillä saa kutsua yökerhoksi. Juomien hinnat on samoissa lukemissa kuin Suomessa, ehkä hieman halvempia. Shotit on 2-3cl. Juoma-alennuksia näkee aika usein.

- Portsarit tai baarihenkilökunta eivät ymmärrä käsitettä tippi. Portsareita ei edes kannata yrittää tipittää, voivat loukkaantua (nimim. kokemusta on).

- Taksihinnat on suurinpiirtein samoissa lukemissa kuin Suomessa.

- Vaatteiden hinnat on suurinpiirtein samoissa lukemissa kuin Suomessa.

- Rööki on kallista. Aski on n. 6,6 puntaa = 8,2€. Täällä näkee vähemmän tupakoivia ihmisiä kuin Suomessa. Yökerhoissa ei ole tupakkakoppeja. Moni polttaa kotona sisällä.

- Julkinen dokaaminen on kiellettyä. Portsari saattaa evätä pääsyn yökerhoon, jos näkee että juot omia juomia kun esim. jonotat sisälle. Poliisi saattaa ottaa juomat pois, mikäli juot niitä esim. matkalla baariin. Käsittämätöntä, tiedän.
Lähikaupasta päivää. 0,5l siiderit alle 2€.

- Viiniä, mietoja juomia ja tiukkaa viinaa saat mistä tahansa perusmarketista. Yleisesti halvempaa
kuin Suomessa. Champagne Charlie's on liike, mikä myy pelkästään alkoholia, ja on auki keskiyöhön.

- Täällä ei kauheasti ole erillisiä apteekkeja. Boots on liike, mikä myy apteekkituotteita, meikkejä, hajuvesiä ym kosmetiikkaa. Sieltä saa myös reseptilääkkeet.

- Täällä ei ole isoja sipsipusseja. Kaikki "isot" pussit sisältävät n. 6 pienempää pussia. Valmisdippejä löytyy joskus, kermaviiliä ja erillisiä maustepusseja ei.

- Karkit = p*skaa. kumisia tai suklaata.

- Leffavuokraamoja ei ole.

- Livemusaa on enemmän.

- Täällä ei tunneta credit/debit- yhdistelmäkortteja. Ilmeisesti niitä ei edes valmisteta.

- Kassaneiti pakkaa ostokset ruokakaupassa (yleensä miten sattuu). Ostoskärryjä näkee harvoin, täällä ei oo sellaista isojen supermarkettien kuten Prisma/Citymarket/S-market - meininkiä. Ainakaan itse en oo törmännyt vastaaviin vielä. Muovipussit on sellaisia rahisevia ja pienempiä kuin Suomessa. Ainoa kassa liukuhihnalla, minkä oon nähnyt, on Lidlissa. 

Saatan olla joissain em. asioissa väärässä, nämä ovat henkilökohtaiseen kokemukseen perustuvia huomioita! :)


Mitä kaipaan Suomesta:

- Juusto. Se on täällä erilaista.
- Italiansalaatti
- Perus suodatinjauhettu kahvi
- LONKERO. (+ muu suomalainen alkoholi)
- Kaikki mikrossa lämmitettävät valmisruoat kuten kinkkukiusaus. Lihis, karjalanpiirakka.
- Arlan classic feta
- Suomalainen kana
- Hesburger. Mäkkärin valkosipulimajoneesi.
- Euro
- Siistit yökerhot
- Autolla ajaminen
- Suomen kieli
- Fillari
- Ruisleipä
- Kunnon irtokarkit
- Leffavuokraamot
- Karaoke

Tässä kaikki tältä erää, nyt studioon äänittämään bändiä!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Deadlinet lähestyy

Taitaa olla päivityksen aika. En halua päivittää tätä blogia turhan usein, aloitin koko homman vain ja ainoastaan sen takia, että jonain päivänä (ehkä) joku opiskelija harkitsee vaihtoon lähtöä, löytää tämän blogin, ja saa sen perusteella jonkinlaisen kuvan, minkälaista opiskelu Briteissä voi olla. Blogi, mikä keskittyy enemmänkin opiskelukokemukseen kuin itse kirjoittajaan henkilökohtaisesti. Itse olisin kaivannut jotain vastaavaa, kun itse hain vaihtoon.

Itse asiaan siis.

Ensimmäisen viikon jälkeen mulla oli ongelmia lukujärjestyksen kanssa. Solentin nettiportaalissa pystyy mm. katsomaan lukujärjestyksiä viikko viikolta, uusimaan kirjaston lainoja, lähettämään maileja, katsomaan kurssimateriaaleja - oikeastaan tekemään kaikkea, mikä liittyy millään lailla opiskeluun ko. yliopistossa. Mitä tulee lukujärjestykseen, en ensimmäisen viikon jälkeen nähnyt omaa (henkilökohtaista) lukkariani. Jouduin setvimään asiaa monien mutkien kautta (mm. lähettämään mailia tiedekuntaan, suuntautumisvaihtoehdon vastaavalle, erinäisille sihteereille ja mailailemaan ihmisille, joista mulla ei ollut hajuakaan, keitä he ovat) Parin viikon jälkeen sain vihdoin lukkarini näkyviin portaaliin. Tiesin kyllä, mille luennoille osallistua minäkin päivänä, ongelma vain on, ettei lukujärjestys pysy samana kuin muutaman viikon kerrallaan.

Suurimpana ongelmana on ollut se, että olen vaihto-oppilas. Kaikki muut samaa suuntautumisvaihtoehtoa opiskelevat ovat automaattisesti mukana ryhmissä, osoitelistoissa yms. Mutta koska olen vaihtari, en esim. alkuun saanut lainkaan opettajien maileja, en ollut virallisesti missään ryhmässä jne. Esimerkki: Äänityskurssilla tehtävänä oli muodostaa ryhmät, joiden kanssa äänitetään. Jon Walls oli tulostanut kaikkien kurssilla olevien nimet studion ilmoitustaululle, jotta voimme muodostaa ryhmiä. Mun nimeä ei tosin ollut ko. listassa. Lisäksi, jos Jon lähetti infoa seuraavan viikon tunneista, mä olin ainut, joka ei mailia saanut.

Nyt, n.kuukauden jälkeen, asiat alkaa vihdoin sumpliutua. Varmasti takapakkeja tulee vielä, mutta olen ollut jokaiseen opettajaan henkilökohtaisesti yhteydessä, joten toivottavasti saan saman infon jatkossa, mitä muutkin oppilaat.

Liveäänikurssilla muodostettiin alkuun ryhmät, jotka tekevät siis livetapahtuman alusta loppuun. Meidän ryhmässä on yksi enemmän (7 oppilasta) mitä muissa, joten meidän pitää panostaa enemmän tapahtumaamme. Oon itse todella innostunut ideasta tuoda bändi Suomesta tänne keikalle. Mutta ajatus tuo mukanaan myös paljon riskejä. Jotta se olisi mahdollista, on kyse rahasta, mitä meillä ei ole. Yliopisto tukee meitä kahdella tavalla: voime varata ilmaisen livepaikan (The Joiners) sunnuntaisin, ja saamme x määrän A3-julisteita (n. 100kpl). Mikäli haluamme maksaa bändeille ilman lipputulojen riskiä, joudumme maksamaan omasta taskustamme tai hankkimaan sponsoreita. Moni paikallinen bändi olisi varmasti valmis esiintymään ilmaiseksi, mutta mitä tulee suomalaiseen bändiin, pitää kattaa kulut ennen sitä.  Oon alustavasti ollut yhteydessä erääsen suomalaiseen bändiin (meidän luokalla), mutta ennen kuin lyömme mitään lukkoon, tahdon olla varma, että kulut katetaan. Meillä on ollut muutama ryhmätapaaminen, ja keksimme loistavan teeman: sunnuntaina, ennen ystävänpäivää, juhlistaisimme ns. anti-ystävänpäivää, mikä olisi suunnattu särkyneille sydämille, sinkuille ja protestina kaupallisuudelle. Lisäksi mietimme mahdollisuutta liittää hyväntekeväisyys tapahtumaamme: lipputuloista x määrä menisi "British heart foundation" - yhtiölle, mikä tukee sydänsairauksista kärsiviä. Harmi vain, että eräs muukin ryhmä keksi saman idean. Joten nyt olemme tavallaan pulassa koko teeman suhteen. Pidämme ryhmäpalaverin piakkoin, katsotaan, saammeko uusia ideoita aikaiseksi.

Kurssi, mikä on pitänyt mut kiireisimpänä, on äänityskurssi. Meidän ryhmässä on kolme opiskelijaa: minä, Oliver ja Tom. Oliver on opiskellut äänitekniikkaa jo aiemmin, samoin Tom, joten ollaan hyvin määrätietoinen kolmikko. Etsimme bändiä jonkin aikaa: olimme jo buukkaamassa bändiä nimeltä Moody Tuesday (kävin jopa niiden livekeikalla), mutta olimme jo varanneet studioaikaa, mihin he eivät voineet sitoutua. Oliver tiesi erään bändin nimeltä Simon Says, ja esitteli bändin tuotantoa meille. Kaikki me pidimme heidän biiseistään, ja ko. bändi oli tehnyt jo aiemmin yhteistyötä oppilaiden kanssa liittyen ko. kurssiin. Oliver oli äänittänyt bändiä jo aiemmin, ja tiesi kundit jo entuudestaan, ja studioaikataulut sopivat heille, joten päätimme äänittää heidän biisejään.

Jon Walls (äänityskurssin opettajamme) on analogimaailman pioneeri, ja hän olettaa meidän äänittävän mahdollisimman "autenttista" soundia: minimaalinen eq ja kompressointi tapahtuu jo signaalitien alussa, ennen sekkariin menoa. Tästä äänitetystä materiaalista tehdään "monitor mix", eli vain panorointi ja tasot. Pääasiallisesti hän olettaa meidän äänittävän koko bändin yhdessä sessiossa, yhdessä soittotilassa. Ongelmana on vain se, että se on mahdollista vain yhdessä studiossa, missä soittotila on tarpeeksi iso, missä on analogimikseri, ja se on jatkuvasti varattu. Meidän kohdalla ongelmaksi tuli tehtävän epäselvyys liittyen siihen, että käytimme joka sessiossa digitiskiä. Olimme jo äänittäneet bassot ja rummut ennen kuin tajusimme, että meidän olisi pitänyt äänittää materiaali raakasoundin lisäksi auxien kautta (eq ja kompura). Puhuimme asiasta opettajalle, ja hän sanoi, että tehkää korjaukset jälkikäteen (esim Pro Toolsin auriosuiten kanssa), kunhan hän ei näe mitään plugareita liitettynä palautettavaan sessioon.

Olemme äänittäneet matskua viidessä sessiossa. neljännen session jälkeen otin oman biisini (päätimme, että jokainen tekee yhdestä biisistä miksauksen säästääksemme aikaa) käsittelyyn, ja löysin yhden (ja pahimman) ongelman: Klikkiraita vuoti todella pahasti moniin raitoihin kuulokkeiden kautta. Jopa DI bassoraidassa oli klikki! (älkää kysykö, miten). lisäksi joissain stemmoissa oli parantamisen varaa, joten varasimme ylimääräisen session korjataksemme aiemmat mokat. Onneksi bändin jäsenet ovat mukavia tyyppejä, ja ymmärtävät, että välillä sattuu ja tapahtuu, ja sumplivat aikataulujaan, jotta pääsivät uudelleen studioon. tosin basisti sai tiedon vähän liian myöhään, ja tuli studioon tuhannen päissään! :D hoiti kuitenkin oman osansa kuin ammattilainen. Arvostan.

Pidimme siis viimeisen session eilen, pelkästään sen takia, etten ollut tyytyväinen äänittämäämme materiaaliin. Olen sitä mieltä, että parempi sanoa ääneen, jos jokin mättää, kuin antaa bändille valmis miksaus, mikä on p*skaa. Nyt mulla on jotain materiaalia, mikä auttaa parantamaan koko biisin laatua. Pojat epäilivät todella paljon mun vaatimuksia esim. stemmojen suhteen, mutta päädyin vaan sanomaan, että tiedän mitä teen, uskokaa mua, biisi tulee kuulostamaan paremmalta näiden muutosten jälkeen. Kaipa näissä asioissa pitää vaan pysyä tiukkana! :)

Meillä on myös Histories of Popular Music - kurssi, mikä on aivan varmasti haastavin kurssi tähän mennessä. Mun ns. akateeminen englanti ei ole ihan parasta mahdollista, ja meidän tehtävänä on tehdä powerpoint presentaatio ryhmissä (n. 20 min.) liittyen johonkin tiettyyn albumiin, mikä on jollain lailla "historiallisesti" oleellinen, mikä on jollain tavalla muokannut populaarimusiikkia. Ei se, että valitsette albumin, mutta tehtävänanto on analysoida, MITEN ko. albumista on aiemmin kirjoitettu. Oleellista ei ole se tieto, mikä liittyy itse albumiin, ja mitä siitä voi kertoa, vaan se, mitä muut niistä ovat kirjoittaneet. Tämä pitää myös yhdistää erinäisiin teoreetikoiden teksteihin. (Tiedän, tämä on hepreaa suomeksi, voitte vain kuvitella, mitä se on englanniksi!!!) .

Se niistä kursseista. Yksi asia mistä olen halunnut puhua jo jonkin aikaa, on koulutus. Suomalaiset eivät käsitä, kuinka etuoikeutettuja ovat, kun saavat opiskella "ilmaiseksi". Itse opiskelen Tampereen ammattikorkeakoulussa, ja yksikkömme toimii Virroilla. Joka vuosi valitaan n. 20 opiskelijaa vuosikurssille. Kontaktiopteusta on n. 30h viikossa. Varsinkin meidän suuntautumisvaihtoehdon puitteissa on mahdollista saada henkilökohtaista ohjausta opettajilta, jotka ovat enemmänkin ystäviä ja "mentoreita", joka osaavat ohjata sinua henkilökohtaisesti kohti havittelemaasi uraa. Solentissa opiskelee 18000 opiskelijaa. Meidän suuntautumisvaihtoehdolla 100 oppilasta/vuosi. Nämä opiskelijat maksavat tuhansia euroja koulutuksestaan täällä. saadakseen mitä?  luentoja 12h viikossa sadan muun oppilaan kanssa?

Välillä tuntuu, että olen liian etuoikeutettu opiskelemaan täällä, tai missä tahansa muualla. Ymmärrän kyllä, että väestölukemat ovat kymmenkertaiset verrattuna omaan maahani, jollain tavalla sitäkin on pakko rajoittaa. Puhuimme asiasta kämppikseni kanssa, ja mietimme yhdessä, mihin kyseinen raha menee? mikäli pelkästään 18000 oppilasta maksaa tuhansia euroja koulutuksestaan yhdessä yliopistossa, miksei yliopistot ole paremmin varustettuja? Esimerkiksi verrattuna omaan yliopistooni, meidän studiot ovat ylipäänsä laadultaan parempia, kaikin tavoin, kuin täällä. Mutta lyhyesti, olen oppinut todella suuresti arvostamaan opetuksen ja koulutuksen laatua Suomessa!

Ensi kerralla taas lisää :)

   

lauantai 6. lokakuuta 2012

Ensimmäinen kouluviikko

Löhöilen sohvalla flunssan kourissa, yskin keuhkojani pihalle ja vedän vahvoja särkylääkkeitä joka kuudes tunti. Meinaan nukahtaa jatkuvasti, koska lääkkeet sisältävät parasetamolia ja kodeiinia, mitkä ainakin mun kohdalla pistää väsyttämään toden teolla. Tosin en syö niitä flunssan vuoksi.

Näitä "perusmustelmia" tuli haalittua MMA-tunneilla
Kun menin sunnuntaina nukkumaan, tunsin outoa kipua rintakehän oikealla puolella. Hetken päästä kipu alkoi säteillä koko oikeaan käteen, enkä voinut laittaa sille painoa lainkaan. Heräilin jatkuvasti yöllä, kun koitin vaihtaa asentoa. Seuraavana aamuna kipua ei tuntunut enää, ja menin illalla MMA-tunnille.

Puolessa välissä aloimme treenata pareittain lyöntejä, ja käsi alkoi jomottaa jälleen. Tunnin jälkeen kipu oli jo todella paha: sormet olivat hieman turvonneet, koko käsi hieman turta ja kun koitin nostaa kättä, se alkoi täristä holtittomasti. Menin kotona kuumaan kylpyyn, ja laitoin koko käteen "deep heat" - voidetta, mikä auttaa lihassärkyihin. Pikkuhiljaa kipu alkoi lieventyä.

Pari päivää kaikki meni ihan hyvin, ja oletin käden olevan ihan kunnossa. Menin torstaina Portswoodiin bussilla, sillä siellä pidettiin yliopiston järjestämä tankotanssitunti. Heti, kun nappasin tangosta kiinni ja nostin itseni ylös käsivoimin, tuntui kuin joku olisi puukottanut mua rintaan. Kipu oli jotain sanoinkuvaamatonta. Jaksoin muutaman kerran kokeilla tangolla pyörimistä, mutta sitten kipu meni niin sietämättömäksi että päätin napata särkylääkkeen ja hoitaa itseni lähimpään terveyskeskukseen.

Ongelmaksi tuli, ettei mulla ollut hajuakaan, minne mun olisi pitänyt mennä. Tiesin kyllä, missä sairaala oli, mutta kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään hätätapaus. Päätin mennä bussilla takaisin koululle kysymään neuvoa. Sieltä ohjattiin terveyskeskukseen (Royal South Hants hospital), mikä oli lyhyen kävelymatkan päässä, minne pääsi ilmoittautumaan ilman erillistä ajanvarausta lievien loukkaantumisten osastolle. Pitää vaan täyttää respassa kaavake, missä kysytään perustiedot, ja miksi on tullut osastolle. Odotin yli tunnin kipujeni kanssa respassa, ja voin kertoa, että sen kivun kanssa odotteleminen monta tuntia (tanssikoululta bussilla koululle, sieltä kävellen terveyskeskukseen, siellä odotteleminen ja lääkkeiden saaminen keskustasta) ei ollut kovin miellyttävä kokemus.

Eipä sieltä kädestä mitään ihmeellistä löytynyt, ilmeisesti vaan lihaskipua. Hoitaja teki kaikkia fyysisiä testejä mulle ("nosta kädet ylös, sivuille, eteen, taakse, pyöritä olkapäitä, purista nyrkkiin", kuunteli keuhkot, kokeili lihakset läpikotaisin jne.), määräs liikuntakieltoon kymmeneksi päiväksi ja käski syödä särkylääkkeitä joka kuudes tunti. Ongelmana vaan on se, ettei noi lääkkeet mun mielestä auta tähän käteen yhtään, ne vaan pistää väsyttämään ihan pirusti! No, käynti terveyskeskuksessa ei kuitenkaan maksanut mulle mitään, ja tiedänpähän ensi kerralla, mihin voin mennä.

Koska en ollut saanut mun vastaavaa (Bob Burke) kiinni mailitse, päätin mennä käymään maanantaiaamuna (24.9) koulussa, etten vaan missaa mitään tärkeää. Menin Chris Holderin toimistoon (vaihtareiden vastaava), ja hän sitten kertoi, ettei vaihtareilla ole sillä viikolla mitään virallista ohjelmaa, joten olin siis mennyt kouluun turhaan. Meillä oli rekisteröitymiset summuut jo viikko ennen sitä, jotta meillä olisi enemmän aikaa tutustua kampukseen ja muihin vaihtareihin ennen kuin koulu virallisesti alkaa. Sillä viikolla ekaluokkalaiset rekisteröityvät ja käyvät läpi samat infotilaisuudet kuin mekin kävimme viikko sitten.

Lopulta soitin mun vastaavalle, kun hänestä ei ollut kuulunut, ja hän pyysi mua tulemaan torstaina toimistoon learning agreementin kanssa. Musapuolella yleensä tehdään yhden vuoden kestäviä kurssipaketteja, riippuen suuntautumisvaihtoehdosta (unit of study). Kurssit riippuvat tietenkin siitä, miten kauan olet alaa jo opiskellut (level of study). Musapuolen vastaavat kyselivät mun taustoista, ja mitä ollaan koulussa tähän mennessä opeteltu. Sen perusteella he sitten päättivät, että mun kannattaa ottaa level 5 -kursseja, mitkä käytännössä vastaa toisen vuoden opintoja. Mun suuntautumisvaihtoehto on siis Popular music & record production (jonka kokonaisryhmä on jaettu viiteen pienempään ryhmään), ja siihen sisältyy kuusi kurssia, joista kahden osalta on eri vaihtoehtoja, mitä valita. Mun kursseiksi tuli lopulta Advanced studio recording 1 & 2, Histories of popular music, Live music production, Subcultures & scenes ja Music & audio post-production. Näistä kolme kurssia alkoi tällä viikolla.

Ensimmäisenä vuorossa oli liveäänikurssi, jota vetää kaksi opettajaa, Jon Wills maanantaisin ja Paul Rutter tiistaisin. Jon on todella mukava ja leppoisa opettaja. Lähinnä käytiin läpi turvallisuusasioita PA-laitteiden käsittelyyn liittyen, ja katseltiin analogimikserin toimintaa. Liveäänikurssilla tarkoitus on kuuden hengen ryhmissä löytää bändi/bändejä ja järjestää tapahtuma vuodenvaihteen jälkeen. Eli markkinointia, bändien buukkausta, tilan vuokrausta, PA-kamojen kasausta, äänitystä ja miksausta. Tiistaina missasin Paul Rutterin luennon, koska Bob oli ilmoittanut mulle, että se pidetään keskiviikkona.

Tiistaina vuorossa oli äänityskurssi 1, jota vetää Jon Wilssin lisäksi herra nimeltä Jon Walls - koska yhdennäköisyys nimien suhteen on aika suuri, Willsiä kutsutaan JB:ksi ja jälkimmäistä Joniksi. Jon on ammattiääniteknikko, ja on tehnyt töitä tunnettujen artistien kanssa jo vuosikymmeniä. Ainakin vaikutti siltä, että hän ei päästä meitä helpolla, vaan odottaa laadukkaita töitä. Äänityskurssilla meidän pitää ryhmissä äänittää joltain (paikalliselta) bändiltä kolme biisiä, ja tehdä itsenäisesti yhdestä biisistä "monitor  mix" ja tallentaa cd:lle. Eli eq ja kompressointi tapahtuu jo ennen Pro Toolsiin menoa, ja äänitystekniikoilla pyritään saamaan hyvälaatuista soundia jo alkuvaiheessa. Jonin tunneilla käydään läpi äänittämistä studioissa, ja JB:n tunneilla tehtään hommia Pro Toolsilla (10 versio). JB oli tosi mukava mulle, ja ehdotti että käydään ens tiistaina kattomassa läpi kaikki studiot ja varaussysteemit, jotta pääsen vähän jyvälle, miten hommat täällä toimii.

Lisäksi meillä on Musahistoriaa Julia Martinin ja Chris Andertonin johdolla. Neljän hengen ryhmissä powerpoint- esitys tietyn aikakauden musiikista, ja itsenäisenä työnä essee.

Pääpiirteittän kurssit tuntuvat haastavammilta, mitä osasin odottaa. Lisäksi käytäntöä on enemmän kuin luulin. Ehkä haastavan hommista tekee englannin kielellä opiskelu, sekä se, että oon ainoa vaihtari koko suuntautumisvaihtoehdon ryhmässä. Käyn kursseja ryhmä 1:n kanssa, ja meitä on n. 15 oppilasta. Nämä oppilaat ovat opiskelleet kimpassa jo vuoden, ja ovat kaikki siis brittiläisiä, joten porukkaan pääseminen ei oo kovin helppoa. Kaipa kun tässä ruvetaan tekemään ryhmätöitä niin tilanne helpottuu. Tällä hetkellä on vaan aika ulkopuolinen olo. En myöskään tiedä yhtäkään paikallista bändiä, joten sekin tavallaan vaikeuttaa noissa liveääni - ja äänityskurssien tehtävissä. Oon ollut aika hermona noiden tehtävien suhteen, toivottavasti kaikki sujuu hyvin. Kaikki kaverit toitottaa mulle, että stressaan ihan turhaan :)    

Harkitsen pankkitilin avaamista täältä, koska rahan siirtäminen netissä (nordea) maksaa ihan törkeästi, ja joudun joka kerta maksamaan 2% kokonaissummasta, kun nostan automaatista rahaa. Oon kuullut, että joidenkin pankkien kautta voi siirtää rahaa kansainväliseltä tililtä toiselle veloituksetta. Maksoin mun vuokran kämppiksen tilille, ja jouduin maksamaan käsittelykuluja yli 30€. Jos nostan 300 puntaa automaatista, maksan siitä n. 7€.  Ajattelin setviä noita pankkiasioita ensi viikolla, kun kerran en voi  mennä treenaamaankaan koko viikkona.

Tämmöistä tällä kertaa. Toivottavasti vointi paranee ens viikkoon mennessä, kun tää viikonloppu menee sairastellessa.





sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Welcome to the UK

Ajattelin päivittää vähän kuulumisia ekan viikon jälkeen.


Kela- ja pankkiasiat eivät sitten menneet niinkuin Strömsössä. Nordea maksoi mulle normaalin opintolainan korotetun sijaan, ja kun soitin asiasta tiistaina Kelaan, he sanoivat, että he ovat myöntäneet mulle korotetun opintolainan. Soitin Nordeaan, ja he käskivät minun hakea netin kautta uudestaan opintolainaa. Kun kysyin, mikä osuus minulle maksetaan (kun kerran olin saanut jo 1200€), he sanoivat maksavansa vaan korotetun osan - eli mitään ei perittäisi takaisin. Perjantaina tilille oli sitten lasahtanut 2400€ aiemman lainan lisäksi. Ei näin. Kela oli jopa niin reilu, että maksoivat mulle syyskuulta asumislisää, ja soittivat perään että se tullaan perimään takaisin. Luonnollisesti, koska mun vuokrasoppari täällä alkaa vasta lokakuussa. Go Kela!

Perjantaina, siis neljä päivää ennen lähtöä, aloin miettimään mun rokotuksia. Soitin Turun terveyskeskukseen kysyäkseni asiasta, mutta niillä ei ollut mitään tietoja mun perusrokotuksista, sillä muutin Turkuun 2006. Soitin sen jälkeen Kaarinan terveyskeskukseen, josta mulle kerrottiin, että oon saanut polio-ja jäykkäkouristusrokotteet viimeksi 1999. Eli ne olivat reippaasti vanhentuneet (jäykkäkouristusrokote vanhenee 10 vuoden jälkeen). Siinä sitten varaamaan Turkuun rokotusaikaa maanantaille, päivää ennen lähtöä! Se tosin oli ilmainen, ja poliorokotusta mulle ei edes annettu. Voin sanoa, että kankku oli aivan perkeleen kipeä monta päivää!!!

Mun piti tosiaan lähteä reissuun 11.9 tiistaina (ja niin tavallaan lähdinkin), mutta matkalla kentälle satuin katsomaan lentolippuani...ja hämmästyin. Varasin lennot netistä (päivämääränä 11.9), ja juuri ennen maksuvaihetta näyttölle ilmestyi viesti, että ko. matkalle on olemassa halvempi lippu. Kysyttiin, haluanko mielummin ottaa sen, ja painoin "kyllä". Seuraavaksi siirryin suoraan Paypalin sivuille maksamaan lippua, ja oletin lennon olevan edelleen sama, sillä en saanut mitään infoa, että jokin olisi varausvaiheessa muuttunut. Maksoin lennot, ja sain lipun mailiini. Katsoin vain että lentoaikataulu on sama kuin varatessa, tulostin lipun, enkä miettinyt sen enempää.

Lentoaikataulu oli tosiaan sama, vain lentopäivä oli varausvaiheessa muuttunut 12.9! Meinasin ulvoa naurusta bussissa matkalla Helsinki-Vantaalle. Tyypillistä! ongelmat alkavat jo ennen lähtöä :) Menin setvimään sitten check-in -tiskille, josko lentoa olisi mahdollista vaihtaa, tuloksetta: sen päivän lento oli jo kolmella ylibuukattu, eikä lippu ollut vaihto- tai palautuskelpoinen. Seuraava lento Damiin olisi maksanut yhteen suuntaan n. 450€, joten soitin luokkakaverille (joka asuu Helsingissä), hyppäsin taksiin ja lähdin sen luo juomaan kahden tähden Jallua. Olin siellä yötä ja se heitti mut seuraavana päivänä kentälle.

Ehdin viettää Hollannissa siis alle vuorokauden, juuri sen verran että saatiin kaverin kanssa tehtyä mun tatuointi valmiiksi. Seuraavana päivänä lähdin aamusta Lontooseen - tällä kertaa ihan oikeana päivänä ja oikealla lennolla. Mun midikiippari yms. oli saapunut kaverin kotiovelle saakka jo seuraavana tiistaina, eli lähetyksessä ei mennyt kuin pari päivää. Go Posti! ja kaikki laitteetkin oli vielä ehjinä. Lontoosta lähdin kohti Southamptonia lauantai-iltana. Otin taksin juna-asemalta, ja epäonnekseni sain ehkä maailman tylyimmän taksikuskin, jolla ilmeisesti oli äärimmäisen paska viikonloppu takana...se niistä tipeistä.


Naapurustoa kämpän läheltä, Ocean Villagesta

Olkkari
Keittiö
Tulin kämppiksen kanssa heti todella hyvin toimeen, ja kämppä on upea - se tuntui heti kodilta. Kaikki toimii sähköllä, joten luojan kiitos ei tarvii sählätä kaasuhellan kanssa. Mulla on kaiken lisäksi oma kylppäri! Kämppis on vähän kummissaan siitä, että oon tän viikon aikana ohimennen puunannut koko paikan lattiasta kattoon, kun se on ollut töissä. Ainoa miinus oli, että pojat ei kertoneet mulle, että kämppis on ostanut itse sen sängyn, mikä mun huoneessa on, ja jouduin maksamaan siitä 150 puntaa. Olisin voinut nukkua patjalla tai hommata uuden sängyn, mutta en vaan jaksanut vaivautua. Eli mun tarvii setviä sitten, mitä sen kanssa teen kun muutan pois.

Mun makkari
Viime maanantaina päädyin Ikeaan hakemaan "muutaman" pikku jutun, mitä tarvitsin (esim. juustohöylä oli mun kämppikselle tuntematon käsite) - sadan punnan lasku ja kassi täpötäynnä kaikkea tavaraa! Siinä sitten hikoilin raahatessa kamoja pari kilsaa kotiin. Lähdin kävelemään sen jälkeen keskustaan ja koitin löytää yliopistolle, jotta saisin ko. viikon aikataulun, mutta kello oli jo niin paljon ettei respassa ollut enää ketään sitä mulle antamassa. Illalla menin ekalle MMA-tunnille: 19 kundia ja minä...tyypillistä. Mulla on vieläkin nyrkin kokoisia mustelmia ympäri kroppaa, ja oon ihmeissäni että selvisin tunnista hengissä. Ootan kauhulla huomista tuntia!

Seuraavana päivänä menin uudestaan yliopistolle, tällä kertaa vähän aiemmin, sillä halusin osallistua kampuskierrokselle. Yliopisto ei itseasiassa ole niin iso, mitä kuvittelin - alueet on jaettu tunnettujen ihmisten mukaan (esim. Michael Andrews Building, Sir John Everett Millais Building), ja aikatauluissa on ilmoitettu aina lyhenteillä, missä rakennukessa mikäkin luento pidetään. Kampus on kolmessa kerroksessa - kaikki maatason luokat alkaa numerolla 0, ykköskerroksen numerolla 1 ja kakkoskerroksen numerolla 2. Joten jos aikataulussa lukee HC106, luokka on Herbert Collins Buildingin ensimmäisessä kerroksessa.

Keskiviikkona alkoi sitten virallisesti orientaatio-ohjelma. Varasin ajan IT- opastukseen, jossa käytännössä rekisteröidyttiin koulun koneille ja näytettiin Solentin nettiportaalia: mistä löydät kurssiaikataulut, miten käytät koulun mailia yms. Sen jälkeen ollaan istuttu lukuisissa infotilaisuuksissa koskien opintoja, terveydenhoitoa, kurssivalintoja, kielikursseja, vaihto-opiskelua jne. Täällä on kontaktiopetusta huomattavasti vähemmän kuin Suomessa - n. 15h viikossa! mutta se vain tarkoittaa, että joutuu tekemään itsenäistä työtä paljon enemmän kuin Suomessa.

Pari asiaa mitä on painotettu, on esseiden kirjoitus ja nimenomaan referoiminen - on äärimmäisen tärkeää, että muistat merkitä lähteet kaikesta, mikä ei ole omin sanoin kirjoitettu. Tämä on tehty kuitenkin suhteellisen helpoksi opiskelijoille: täällä käytetään Harvard referencing- systeemiä, mistä käytännössä katsoen löytyy ohjeet mille tahansa referaatille. Esseet ladataan Turnitin-ohjelman kautta, mikä käy läpi koko tekstin ja etsii tietokannastaan kaikki referaatit, mitä esseessä on käytetty. Jos palauttaa esseen muutamaa päivää aiemmin, saa Turnitinistä palautteen esseestä, ja voit vielä muokata tekstiäsi ja korjata sitä ennen lopullista palautusta. Jos referoinnit ei ole kunnossa, voit saada syytteen plagioinnista ja repuuttaa kurssisi.

Toinen juttu on tunneille osallistuminen. On ehdottoman tärkeää osallistua jokaiselle tunnille päästäkseen läpi kursseista. Osallistumista vahditaan elektronisesti: Tunnin alussa pitää kirjata itsensä sisään omalla opiskelijakortilla (sirullinen) luokassa olevaan laitteeseen, joka sitten rekisteröi osallistumisesi ko. tunnille. Vähän eri meininki kuin meidän koulussa Suomessa!

Ensi viikosta mulla ei tavallaan ole mitään hajua. Tapasin viime perjantaina mun suuntautumisvaihtoehdon vastaavan, joka käski meidän laittaa hänelle mailia, niin hän kertoo mitä ensi viikolla tapahtuu. Vastausta ei ole ainakaan vielä kuulunut. Ensi viikon kohdalla mun kurssiaikataulussa on tyhjää. Meillä pitäisi olla tuutorointia pareittain, jossa katsotaan läpi meidän kurssivalinnat ja tehdään tarvittavat muutokset. Näyttää vahvasti siltä, että mun kaikki kurssit menee uusiksi. Syy siihen on, että kurssiluettelossa näytetään myös sellaisia kursseja, mitä ei tavallaan ole mahdollista ottaa, sillä niitä ei ole päivitetty. Kirjautuessani portaaliin näin sitten "todellisen" kurssilistan (kaikkien kurssien perässä on vuosiluku), ja mikäli ymmärsin oikein, voin valita kursseja vuodelta 2012, mikä tarkoittaa, että joudun tekemään koko learning agreementin uusiksi (learning agreementissa olevien kurssien vuosiluku on portaalin listassa 2009). En kyllä ole tästä ihan satavarma, se varmaankin selviää ensi viikolla.

Muutoin koulussa on ollut rekisteröitymistä, passitarkastuksia, lomakkeiden täyttöä yms. peruskauraa. Ensi viikolla on Welcome week, jolloin kaikki ekan vuoden opiskelijat saapuvat. Luvassa on siis enemmän opiskelijakunnan järjestämää ohjelmaa ja kurssivalintojen kanssa säätämistä. Welcome weekin jälkeen kaikki kurssit todellisuudessa alkaa.

Tässäpä tärkeimmät tällä kertaa!

perjantai 31. elokuuta 2012

Säätöä

Kesäloma (työntäyteinen) lyhenee ja lähtö lähestyy... ja mulla on KAIKKI asiat aika levällään, tai siltä ainakin tuntuu!

Ryhdyin kämppäjahtiin netin kautta heinäkuussa, ja päädyin selailemaan www.spareroom.co.uk - sivustoa. Vaikutti (ja vaikuttaa edelleen) parhaimmalta mahdolliselta kämpän/huoneenhakusivustolta UK:ssa. Siellä on aika laidasta laitaan tarjontaa, joten selailtavaa oli aika paljon. Hyvä puoli tässä on se, että osaan jo hyvin hahmottaa Southamptonin kartalta - missä on Portswood, Shirley, keskusta, Ocean Village jne. Mutta ongelmilta en ole kämppäasioissa välttynyt.

Otin yhteyttä erääseen vuokraisäntään, jolla oli tarjolla huone yhdeksän hengen jaetusta talosta. Huone oli tosi kivannäköinen: kelta-valkoiset seinät, huonekorkeus 5m (yht. 25m2), ja melkein koko huoneen korkuiset ikkunat, puulattia, parisänky, työpöytä, vaatekaappi ja lipasto. Se sijaitsi Portswoodissa, muutaman kilsan päässä Solentista. Kämppikset olisivat olleet enimmäkseen vaihtareita. Plussana kaks keittiötä kahdessa kerroksessa, kaks olkkaria ja eteisaula, missä on piano.

Ongelmana oli alkuun sijainti: onko se liian kaukana, pitääkö hommata fillari, pääseekö bussilla jne. Mutta olin valmis setvimään nämäkin asiat paikan päällä, koska kämppä ja varsinkin huone vaikutti tosi mahtavalta. Toinen ongelma oli vuokrahinta, mikä oli enemmän kuin olin alkuun ajatellut. Muistaakseni se oli jotain 430£/kk sis. kaikki laskut (vesi, sähkö, tv-luvat, netti yms.), mikä on siis n. 540 €. Kolmas ongelma oli takuut ja muut maksut: takuut olisivat olleet n. 700£, tilinkäsittelykulut 25€. Lisäksi olisi pitänyt maksaa 80£ "vuokralaisvakuutta": mikäli laiminlyöt yhteisten tehtävien/siivousten tekemisen, et saa tätä vakuutta takaisin. En ollut koskaan kuullutkaan mistään vastaavanlaisesta! Väittelin tästä pitkään parin kaverin kanssa, joiden mielestä se on nerokas idea.

Mailailin vuokraisännän kanssa varmaan kolme viikkoa, ja hän kertoi erään suomalaisen opiskelijan asuneen samaisessa huoneessa vuosi sitten. sain sen yhteystiedot ja soitin sille, ja olin puhelun jälkeen entistä varmempi että tää on jees juttu. Varsinkin kun vuokraisäntä sanoi, että ainoastaan varausmaksu 200€ pitää maksaa ennakkoon (sillä oli eurooppalainen tili johon pystyi maksamaan euroissa), ja muut sitten paikan päällä. Olin valmiina lähettämään sille ne varausrahat - ja se päätti ilmoittaa, että on varannut huoneen jollekin toiselle. Lupasi kysyä siltä toiselta asukkaalta, josko se voisi vaihtaa, sillä sillä oli samankokoinen vapaa huone samassa kämpässä, mutta aika erinäköinen. Ja mä en periaatteen vuoksi halunnut ottaa muuta huonetta, kun kerran SIITÄ nimenomaisesta huoneesta oltiin puhuttu koko ajan. No se mimmi oli muuttamassa aiemmin ku minä, joten huonetta tuskin haluis enää sen jälkeen vaihtaa. Harmi että kävi näin, sillä yritettiin molemmat päästä sopuun tässä jutussa, ja kummatkin ovat nähneet aika paljon aikaa ja vaivaa.

Mulla jatkui kämpänmetsästys sen jälkeen ihan tosissaan...Joka ikinen päivä kävin katsomassa uusia kämppiä, lähetin tiedusteluja, lähetin kuvauksia itsestäni, kyselin valokuvia asunnoista, kirjoittelin profiileja sivustoille ja blaablaablaa...eipä vissiin ollut hermo kireenä ekan parin viikon jälkeen.  Suurimmaksi ongelmaksi tuli kämpän sijainti (liian kaukana Solentista) tai se, ettei huoneessa ollut minkäänlaista työpöytää tai edes tilaa sellaiselle. Vaikka ilmoitin olevani tällä hetkellä Suomessa, ja saavun Southamptoniin vasta 15. päivä, moni vastasi vain, että soita niin sovitaan näytöstä vaikka samaiselle viikolle, milloin olin mailin lähettänyt (?).

Sitten tuntui että tärppäsi. Otin yhteyttä vuokraemäntään (Gumtree.co.uk:n kautta), jolla oli muutaman korttelin päässä Solentista todella kivannäköinen asunto. Parkettilattia, parisänky, modernit kalusteet, korkeat huoneet, avara ja valoisa. 320£/kk, sisältäen kaikki laskut. Hän lähetti kuvat vielä erikseen mulle, ja kertoi olevansa asunnon omistaja, muttei itse asu kämpässä. Siellä olisi kämppiksenä 25v muotialalla työskentelevä tyttö. Kun pyysin kuvaa vuokraemännästä, hän lähetti kopion passistaan. Lähettipä jopa vielä asunnon omistustodistuksen. Tästä otettuna lähetin hänellekin kopion passistani. Pyysi multa infoksi koko nimen, osoitteen Suomessa, saapumispäivän ja puhelinnumeron.

Hän oli aina kovin virallinen, ja sanoi keskustelleensa asiasta lakimiehensä kanssa, jotta he voivat tehdä oikeanlaisen vuokrasopimuksen. Olin valmis varaamaan kämpän, ja hän ehdotti kahta vaihtoehtoa: 1) joko maksan vakuusrahan ja kahden ensimmäisen viikon vuokran hänelle suoraan tilille, tai 2) lähetän rahat itselleni, siis omalla nimelläni, Western Union Money Transferin kautta. Hän näkisi kuitista, että olen lähettänyt rahat ( = että olen maksukykyinen), mutta saisin itse nostettua rahat sitten kun oon nähnyt kämpän ja saanut avaimet. En ollut koskaan ennen käyttänyt WU:n palveluja, ja ajattelin, että varmasti niiden rahalähetysten saamiseksi tarvitaan virallinen todistus, eli kukaan muu ei niitä voisi nostaa. Laitoin ensimmäisen rahalähetyksen menemään (500€ oli maksimi) - mutta kuitti oli, tässä tapauksessa mun onnekseni, suomeksi.

Soitin asiasta samana päivänä Western Unionin asiakaspalveluun, jotta saisin heiltä englanninkielisen kuitin. Kertoessani syyn tälle, asiakaspalvelija keskeytti tarinani ja sanoi uskovansa 100% varmasti, että kyseessä on huijaus. Varsinkin UK:ssa, erityisesti Lontoossa, huijarit yrittävät saada tällä tavalla tietoonsa kuitissa olevan lähetystunnuksen, sen jälkeen tekevät väärennetyt henkkarit ja käyvät nostamassa rahat. Ja se voi olla joku pikkukioski (joilla on sopimus WU:n kanssa), missä ei ole turvakameroita, jossa on ihan tavallinen pikkukioskin myyjä joka ei ymmärrä katsoneensa juuri väärennettyjä henkkareita. Luojan KIITOS sain peruutettua sen rahalähetyksen!!! ja sain tuntea oloni niin idiootiksi että.

Lähetin mailia tälle "vuokraemännälle", ja sanoin peruneeni WU:n suosituksesta rahalähetyksen, ja ilmoitin, etten aio lähettää mitään rahaa ennen kuin olen itse nähnyt asunnon. Hän vastasi, selvästi loukkaantuneena, ja oli järkyttynyt siitä kuinka voin epäillä häntä huijariksi, ja halusi purkaa koko jutun. Ilmoitin asiasta gumtreen asiakaspalveluun ja kopioin heille koko mailivaihdon, mitä olimme kirjoitelleet. Sieltä tuli vastaus että mitä luultavimmin kyseessä on huijaus, ja että he ovat poistaneen ko. ilmoituksen sivuiltaan ja että pyrkivät jatkossa estämään ko. henkilön pääsyn sivuille. Aion mennä Southamptonissa poliisin puheille, sillä jos ko. naishenkilö on todella olemassa (= passi ja omistustodistus), voi olla että hän ei tiedä, että hänen tietojaan käytetään näissä huijauksissa.

Nyt olen jutellut spareroom.co.uk:sta löytyneen ilmoituksen jättäneen kaverin kanssa. Kerroin sille heti alkuun, että en aio missään nimessä lähettää mitään rahaa minnekään suuntaan aikaisempien kokemusten perusteella, ja se oli ihan ok asian kanssa. Lisättiin toisemme Facebookiin (mikä ihan oikeasti tällä hetkellä tuntui järkevältä), ja ollaan juteltu siellä. Se on 26v, Dj, ja sen kämppis muuttaa ulkomaille. Kämppä on suht iso, korkeat huoneet ja modernisti sisustettu Ocean Villagessa, eli lähellä keskustaa ja koulua. Tultiin heti hyvin juttuun, sillä molemmilla on vahva musatausta. Se sanoi, että kaikista hakijoista vaikutin ehdottomasti siisteimmältä, kun oli lukenut profiilini spareroomista. Saavun muutamaa päivää aiemmin kun se kämppä vapautuu, mutta tarjoutuivat ottamaan mut sohvalle, mikäli mua ei haittaa - veloituksetta. Se kämppä on kalliimpi kuin mikään muu tähän mennessä - laskuineen 550£/kk, eli miltei 700€. Kysyin, onnistuisiko seuraavanlainen ratkaisu: jos muutan siihen vuoden loppuun saakka, nyt ensi alkuun, ja katsotaan sitten vieläkö mun budjetti kestää, kun on saanut vähän tuntumaa siihen asumiseen ja todellisiin menoihin. Mikäli näyttää siltä ettei mun rahat riitä, voin ettiä vuodenvaihteen jälkeen uutta kämppää ja hän uutta kämppistä. ja mikäli mun rahat riittää, ja asuminen tuntuu muutenkin sujuvan, oon siinä sitten vaihdon loppuun saakka. Tämä sopi hänelle, eikä mitään rahoja ole vaatinut mua lähettämään etukäteen. Sanoi vaan että tarvii syyskuun loppuun mennessä takuut ja kuukauden vuokran. Molemmat katsotaan vielä viikonlopun aikana kaikki todelliset luvut: se katsoo kuinka monta erää council taxia niillä on vielä jäljellä, jonka jälkeen kokonaisvuokra halpenee n.144£/kk (muisteli että 4kk päästä ei tarvis enää maksaa), takuurahat yms. ja mä tsekkaan kaikki apuraha/kela/opintolainajutut ja lasken realistisen kuukausibudjetin vielä kertaalleen. Tiedoksi, että opiskelijat eivät joudu maksamaan council taxia, mikäli kämpässä kaikki asukkaat opiskelevat täyspäiväisesti. Koska ko. asukki ei ole opiskelija, se ei päde muhun tai tähän kämppään. Mutta mulla on jotenkin semmoinen fiilis että ehkä valoa sittenkin näkyy tunnelin päässä näiden kämppäsäätöjen suhteen.

Sain sitten huomata elokuussa, että oon laittanut väärät päivät apurahahakemukseen. Kävin Solentin sivuilla, ja lukukausi alkaakin 24.9, ja loppuu niiden aikataulujen mukaan 12.7.2013. Kyselin asiasta entisiltä Solentissa vaihdossa olleilta opiskelijoilta, ja he sanoivat lukuvuoden loppuvan siinä toukokuun puolessavälissä. Ongelmaksi tulikin, että miltä hiton ajalta mun sitten kuuluu hakea apurahaa??? Jos koulu kerran virallisesti loppuu 12.7, mutta jos oon kotiutunut Suomeen jo toukokuun lopussa, niin eikös se ole vähän outoa? Ei myöskään huvita maksaa jotain perintäjuttuja takaisin sen takia. toisaalta jos joudun olemaan siellä kauemmin, rahaa on aika niukalti. Päädyin sitten soittamaan Solentin kv-toimistoon...eivätkä hekään oikeen tienneet. Tentit loppuu kuulemma 28.5, ja koulun PITÄISI olla ohi kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Päätin sitten laittaa virallisiksi päiviksi 24.9.12-07.06.13. Katsotaan miten käy. Lupasivat olla yhteydessä mun kouluun, mikäli päivämäärät eivät pidäkkään lopulta paikkansa. Apurahat mulle oli jo tullut tilille, sillä ne olivat laittaneet mun hakemuksen eteenpäin TAMKissa, vaikka olin ilmoittanut niille tästä päivämäärävirheestä jo elokuun alussa. Mutta eipä ne heitelleet kuin muutamilla päivillä, joten tuskin rahasumma olisi miksikään silti muuttunut.

Tosiaan, otin TAMKin kv-koordinaattoreihin mailitse yhteyttä tuossa elokuun alussa. Heiltä on tullut infoa, että mitä tahansa asiakirjoja lähetellään - oli kyseessä sitten Kela, Erasmus tai vastaanottava korkeakoulu - kaikki paperit lähetetään heidän kauttaan ja arkistoidaan. Tiedustelin, miten tuon apurahahakemuksen kanssa tehdään - lähetänkö uuden vai annetaanko mennä noilla päivämäärillä, mitä olin aiemmin laittanut. Ja mitä tulee Kelan olosuhdemuutosilmoituksen liitteisiin (opiskelutodistus, todistus vaihdon kuulumisesta opintoihin, opintosuoritusote), tulostaako he tarvittavat liitteet vai hoidanko ne itse opintosihteeriltäni Virroilta. Vastausta ei kuulunut, ja lähetin 18.8 heille uudestaan (eli n.12 päivää myöhemmin) mailia. Eivät jostain syystä olleet huomanneet aiempaa mailiani, ja sanoivat, että laita paperit tulemaan pikimmiten niin hoitavat saman tien eteenpäin. Skannasin alkuperäiset allekirjoitetut paperit ja lähetin postissa seuraavana päivänä ennen kolmea. Tänään on kuun viimeinen, ja soitin Kelaan. Siellä on tällä hetkellä asiakirjojen käsittelyssä ruuhkaa, ja päätöksessä saattaa kestää 3-6 viikkoa. Nice. Jonotettuani 15min. puhelinvaihteessa, saan kuulla, ettei papereitani ole tullut Kelaan. Soitan TAMKin opintotukilautakuntaan, he eivät tiedä asiasta. Lopulta saan tekstiviestin kv-koordinaattoreilta, että paperit ovat lähteneet "tiistaina 29.8" - tiistai oli 28.päivä, joten en sitten tiedä onko se lähtenyt tiistaina vai keskiviikkona. Joka tapauksessa opintotuki-, asumistuki- ja lainantakauspäätös ei saavu ennen mun lähtöä, joten tavallaan kusessa ollaan. olisi ollut ihan kiva jos vaikka se opintolaina olis lasahtanut tilille ennen lähtöä, niin ei olisi tarvinnut stressata heti ensi alkuun. Mutta näillä mennään, ei auta.

Lennot olen jo hommannut, jotain varmaa sentään! Lähtö on 11.9 Helsingistä Riikan kautta Damiin, josta junalla Haagiin. Kaveri asuu siellä, ja majailen siellä tatskattavana pari päivää. 13. päivä lähtee lento Damista Lontooseen, ja siellä majailen työkaverin luona pari päivää. 15.päivä olisi siis aikomus päästä Southamptoniin. Lennot maksoi yhteensä 173€. Vertaa.fi-sivuston kautta kannattaa katsella halpoja lentoja, mutta huomatkaa että monet halpalentoyhtiöt eivät sisällytä lipun hintaan matkatavaroita - niistä joutuu maksamaan sitten erikseen. Mulla maksoi max 20kg check in 17-20€, kertaalleen maksoin helsinki-riika-amsterdam-välin, kerran amsterdam-lontoo-välin.

Kävin tänään Postissa lähettämässä mun midikiipparin, mikin, ständin, pedaalin, johdot, äänikortin ja pehmusteena yhden talvitakin Lontooseen. Mullahan ei ole vielä virallista osoitetta siellä, joten lähetin ne työkaverin nimellä sen kotiosoitteeseen. Postin sivuilta löytyy aika hyvät ohjeet ja hinnastot sen mukaan, mitä ulkomaille on lähettämässä ja mihin maahan. toimitusaika on 5-7 arkipäivää, mun kohdallani siis pitäisi kaiken järjen mukaan olla perillä muutamaa päivää ennen ku itse saavun Lontooseen. Tiesin, että mikäli mun laukku painaa grammankin enemmän ku 15kg, se veloitetaan ≤30kg:n mukaan - eikä mulla ollut kotona vaakaa. No, siinä pienessä jännässä menin postiin ja asetin laukun vaa'alle...14,5kg! eli meni alemman hinnan mukaan (maksoi 60€, painavampi ois ollut muistaaksei 96€). Yksi mikä kannattaa muistaa on, että siellä paketissa ei saa olla mitään akkuja tai vastaavia. Jos on, ne tutkitaan kuitenkin Helsingissä ennen kuin laittavat lentokoneeseen, ja lähettävät suoraan takaisin jos sieltä löytyy akku tmv. Itse jouduin jättämään midikiipparin laturin pois matkatavaroista, mutta se onneksi toimii ihan usb:llakin, joten nou hätä. Toivottavasti ne ei löydä niitä kahta suklaalevyä, mitkä piilotin työkaverille tuliaisiksi :D

Varasin ja maksoin muuten paikan Ocean gymin alkavalle MMA-kurssille, joten painimaan pääsee jo 17.9. Kahdeksan viikon alkeiskurssi maksoi 60£. Piilaritarkastuksessa kävin keskiviikkona, ja tilasin neljän kuukauden linssit nyt ensalkuun. Ulkoinen kovalevykin on tulossa, on pitänyt se koko kesän ostaa että saa kaikki musasessiot summuut pois koneelta kuormittamasta.

Soneran kytkyjä ei voi perua, tai joutuu maksamaan jotain sanktioita missä aivan varmasti häviää rahaa, joten mun ei auta muu kuin jatkaa sopimuksia ja maksaa minimimäärä puhelimen kytkyä, nettiä ja puhepakettia, vaikken sitä käytäkään. Laskeskelin että joudun maksamaan sellaiset 10€/kk tyhjästä. Nice. Toisaalta tuun Suomeen näillä näkymin joululomaksi niin on sitten liittymä käytössä sen aikaa. Puhelmessa ei ole sim-lukitusta (testasin), joten voin puhelinta kuitenkin käyttää sielläkin.

Kurssitehtäviä olen saanut tehtyä jo peräti kaksi kappaletta - sen halvatun powerpointin, missä mulla meni aikaa ainakin 12h yhteensä, ja yhden englanninkielisen esseen kohdemaasta (minimi taisi olla 4xA4). Vielä siellä taitaa olla pari tehtävää, joita katselen ensi viikolla.

Vielä tarvis hommata adapteri tietokoneeseen, ilmoittaa ulkoasiainministeriöön matkustuksesta, ilmoittaa Solentiin saapumispäivä, varata paikka orientoivalla viikolla järjestettäviin maksullisiin tapahtumiin (miten niin passaan katedraalikierrokset, kun yhtenä vaihtoehtona on PAINTBALL!) ja ehkä ostaa ranneke AAA-tapahtumaan (opiskelijabileitä ympäri kaupunkia kahden viikon ajan, yhdellä ja samalla rannekkeella pääsee kaikkiin tapahtumiin ja on yleensä loppuunmyyty jo ennen koulun alkua). Lisäksi siskolle pitää käydä antamassa tilinkäyttöoikeudet, soittaa ja varmistaa kaikki rokotukset, tulostaa lentoliput ja hoitaa todistus osoitteesta Suomessa (tarvii, kun avaat pankkitilin sieltä).

Tässäpä viimeiset kuulumiset, katsellaan miten mun käy :)  
   

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Virallisesti hyväksytty!

Nyt se on vihdoin varmaa - Solentista tuli hyväksyntämaili (offer letter) kesäkuun alussa! Paikka piti vielä ottaa vastaan erillisellä liitteellä (Letter of acceptance), jonka tulostin, allekirjoitin, skannasin ja lähetin TAMKin KV-toimistoon (sekä sähköisesti että postitse), josta se lähetettiin eteenpäin Solentiin. Aikaa oli suhteellisen vähän - hyväksyntä piti vahvistaa viiden päivän kuluessa mailin saapumisesta.

Luottokorttini tunnarit saapuivat kesäkuun toisella viikolla, ja vähän sen jälkeen itse kortti. Oli pakko mennä testaamaan sen toimivuus heti, kun en oo koskaan aiemmin omistanut yhdistelmäkorttia :) se on hieno, hopeinen ja vie mut varmasti perikatoon ennemmin tai myöhemmin.

Solentin papereissa luki lukuvuoden alkavan 17.9 (International induction week), mutta Solentin nettisivuilla sanotaan koulun alkavan vaihto-oppilaiden sekä ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kohdalla 19.9. Ajattelin kuitenkin mennä paikalle jo neljännentoista päivän tienoilla, että ehtii vähäsen pyörimään paikan päällä ennen kuin koulu alkaa. Reissunainen kun olen jo entuudestaan, en ajatellut lentää suoraan Suomesta, vaan käyn moikkaamassa tatuoijaystävääni Hollannissa neljän päivän verran ja lisäämään "vähän" mustetta ihooni (täytän 25 elokuun alussa, joten sen verran ajattelin juhlistaa synttäreitäni omasta pussistani), ja lisäksi käyn moikkaamassa vanhaa (työ)kaveria Lontoossa parin päivän ajan. eli matkaan lähden varmaan kahdeksannen päivän tienoilla.

Tilasin matkavakuutuksen, mikä ei sitten ollutkaan ihan niin yksinkertainen homma kuin aluksi luulin. Vakuutusyhtiön heepo sanoi mulle silloin aiemmin, että kotivakuutukseni voidaan siirtää sinne, mihin tavarani on varastoitu, ja sitä kautta hoituu myös matkatavaravakuutukseni. Mutta kun soitin tilatakseni matkavakuutuksen, toinen asiakaspalvelija oli sitä mieltä, ettei varastossa olevien tavaroiden kotivakuutus ole yhtä kattava kuin tavallinen kotivakuutus, ja että matkavakuutukseni hinta pompsahtaisi sellaisen 180€ kalliimmaksi kuin alkuun oli laskettu. Nice. Asiakaspalvelija soitteli sitten kolleegoilleen varmistuakseen asiasta, ja kävi ilmi, että se kyllä kattaa matkatavarat, muttei niin laajalti kuin erillinen matkatavaravakuutus, ja että tämä varastoitujen tavaroideni kotivakuutus oli kirjattu kansiooni väärin. Eli perus varkaudet, luonnonilmiöiden summuiden hyttysten aiheuttamat hommat korvataan, muttei esim. rikkoutumisia yms. omavastuu on kuitenkin muistaakseni 100e, joten omasta pussista pienet viat joudun kuitenkin maksamaan.

Varmuuden vuoksi pyysin opintosihteeriltäni opiskelutodistukset sähköisenä sekä suomeksi että englanniksi, ennen kuin hän lähti kesälomille, kaipa niitäkin tarvitaan jossain vaiheessa. Skannasin ja tallensin kaikki vaihtoon liittyvät asiakirjat liitteenä omaan sähköpostiini, jolloin ne on tulostettavissa myös matkan aikana, jos jotain tapahtuu. Jossain vaiheessa skannaan varmaan nettipankkitunnukset, passin, lentoliput yms. myös samaan kansioon.

Tulostin ja täytin pari päivää sitten myös opiskelijavaihdon apurahahakemuksen. Ihan perusjuttuja, opintopisteiden laajuus, vaihdon kesto, IBAN ja BIC, onko saanut aiemmin apurahaa jne. ja tietysti se matkavakuutuksen numero, mistä jo aiemmin puhuin. Tämä sitten lähetetään allekirjoitettuna TAMKiin ja se käsitellään varmaan vasta lomien jälkeen elokuussa. En ajatellut pitää vielä kiirettä asunnon tai lentojen suhteen, kun kuitenkin lennän pomppujen kautta niin en usko että hinnat ovat kovin korkeat. Yksi vanhoista vaihtareista, joka asuu vielä Southamptonissa sanoi, että voi pyytää brittiläisiä kämppiksiään listaamaan luotettavia asuntovuokrausfirmoja, joilta vois kysellä noista kämpistä. Varmaan otan yhteyttä myös Erasmus - puolen tyyppeihin briteissä, ne kuulema voivat myös auttaa kämpän hankinnassa. Itselläni tosiaan viimeinen vaihtoehto on mennä asumaan kampukselle!

Aloitin myös pakollisen vaihtokurssin tehtävien teon, ja voin vaan sanoa että MORJENS! pari oparia kurssista, ja tehtävät on...no, ei mitään kovin kevyitä. Toinen tehtävä (aiheena Suomi) on powerpoint-esitys, jonka laajuus pitää olla minimissään 15 slideä. Väsäsin varmaan ekaa viittä sivua kaks tuntia. Katsotaan, koska jaksan sitä jatkaa :D

Rokotusasioita mun ei kauheasti tarvitse miettiä, sillä mulla on jo ennestään tvinrix-yhdistelmärokote (hepatiitti A ja B). mutta niille, joilla tätä ei ole, tiedoksi että se on pirun kallis. muistaakseni jotain 60e per rokote, ja niitä on kolme. Kaksi otetaan kuukauden välein ennen matkaa ja tehosterokote vuoden päästä. Muistaakseni suojaa sitten seuraavat 10 vuotta. Eli kyllä se kannattaa ottaa!

Eipä muuta tällä kertaa, hyvät jussit kaikille, olkaahan kiltisti, mä painan töitä Himoksella koko juhannuksen. Rokrok! \m/

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Papereita, papereita...

Ajattelin ihan ensimmäiseksi kirjoittaa jo näin hyvissä ajoin ennen matkaa, mitä kaikkea tässä on haun puolesta pitänyt säätää. Kaipa nämäkin asiat on kiinni ihan siitä koulusta, mihin hakee. Voin siis kertoa vain omasta puolestani!

Vaihtoon haettiin ihan yleisellä hakulomakkeella, muistaakseni tuossa heti vuoden alussa (eletään siis vuotta 2012). Piti katsoa TAMKin yhteistyökoulujen listasta niitä oman alan vastaavuuksia, eipä siellä tuon musatekniikan osalta kovin paljon vaihtoehtoja ollut. Briteissä on pari, juuri tämä Solent Uni Southamptonissa, sitten oli Manchesterissa Salford Uni (mutta linja on bachelor of arts'n sijasta bachelor of science). Irlannissa ja Skotlannissa oli myös vastaavia kouluja, mutta muistaakseni ne on enemmän leffoihin, televisioon ja/tai peleihin keskittyneitä. Myös jenkeissä on koulu (McNally Smith College Of Music), mutta haittapuolena oli, että siellä saa olla maksimissaan vain puoli vuotta (halusin koko lukuvuodeksi), ja siellä olleen opiskelijan mukaan myös paperisota on valtava, ja rahaa paloi häneltä n. 4000-5000€ jo ennen matkaa. Siksi ensimmäiseksi hakutoiveeksi tuli omalla kohdalla tuo Solent. Oikeastaan muualle en olisi edes halunnut hakea, mutta kolme piti valita (itselläni kakkosena oli Salford, kolmantena McNally). Lisäksi hakemukseen piti liittää mustavalkoinen passikuva.

Solentiin haki TAMKista enemmän opiskelijoita, mitä sinne pääsi, joten jouduin kilpailutukseen. TAMKista pyydettiin lähettämään vapaamuotoinen teksti, jossa perustelet, miksi juuri sinun pitäisi päästä ko. kouluun. Epäreiluinta mielestäni oli se, että ne opiskelijat, jotka ovat aiemmin olleet pakollisessa/vapaaehtoisessa vaihdossa, maksullisella kielikurssilla ulkomailla tai kv-tuutorina, saavat automaattisesti yhden lisäpisteen kustakin alueesta. Miksi helvetissä ne opiskelijat ovat etuoikeutettuja pääsemään vaihtoon, jotka ovat siellä jo olleet? onko se muka todiste siitä, että olet kykenevä elämään ja opiskelemaan ulkomailla??? Itse olen ollut Australiassa, Thaimaassa ja Gran Canarialla töissä, joten vapaamuotoisen tekstin lisäksi liitin mukaan pari työtodistusta ulkomailta. Ilmeisesti tämä riitti hyväksymään meikäläisen opiskelijaksi Solentiin. :)

Kävin pari kertaa Tampereella orientaatiotilaisuuksissa keväällä, joista ainakin yksi oli pakollinen. Nämä kokoukset oli ainakin mulle hyödyttömiä: puhuttiin ulkomailla elämisestä, kulttuurishokista, malariasta ja muista taudeista, rokotuksista, terrorismista ja muusta mukavasta. Kun opiskelijat jaettiin ryhmiin oman kohdemaan mukaan, vuorossa oli vähän mielenkiintoisempia ja aiheellisempia ohjeita. Harmi vain, että suurin osa ajasta meni aiemmin vaihdossa olleen opiskelijan elämänhistorian kuuntelemiseen, kun muilla vaihtareilla olisi ollut ihan oikeasti hyödyllisiä neuvoja. Klassista. Onneksi sain oman linjani kv-ohjaajalta parin oppilaan yhteystiedot, jotka olivat olleen Solentissa vuosi sitten (meidän koulusta Virroilta). Otin heihin yhteyttä Facebookissa ja sain heiltä todella paljon hyödyllisiä vinkkejä mm. kurssivalintojen ja asumisen suhteen. Kiitos siitä heille!

Seuraavaksi piti vain odotella. TAMKin puolesta lähetettiin "Nomination letter" (eli se ensimmäinen vaihtohakemus Solentiin sen jälkeen, kun TAMK oli hyväksynyt mut vaihto-oppilaaksi) Southamptoniin. Alkoi jossain vaiheessa jo vähän hermostuttaa, kun muualle menevät vaihtarit meidän koulusta oli saaneet omat hakupaperinsa jo kuukautta aiemmin, ja mulle ei ollut tullut mitään tietoa mistään. Koulu alkoi kevään osalta olla pulkassa, ja tiesin, että mun pitäisi vielä katsoa kurssit opettajien kanssa läpi ja täyttää kaikkia papereita. Lisäksi olin muuttamassa Virroilta pois, joten mulla ei edes ollut mahdollista jäädä venailemaan papereita, jotta olisin voinut koulussa niitä papereita vielä setviä opettajien kanssa. Mutta ONNEKSI sain Solentista (ja TAMKista) mailia neljä päivää ennen koulun loppumista! Vähän siinä tuli kiire, mutta sain kuitenkin allekirjoitukset opettajilta vaadittaviin papereihin ennen muuttoa.

Kurssivastaavuuksien etsiminen oli tavallaan helppoa. Solentin kurssien osalta homma toimi niin, että jokainen kurssi on suhteellisen laaja: Britannian opintopisteissä jokainen kurssi oli 20op, mikä vastaa suomen kymmentä opintopistettä. Eli valittavana oli siis kuusi kurssia, joista kolme syksylle ja kolme keväälle. TAMKissa vastaavuuksien helpottamiseksi on tehty International Exchange - kurssi, mikä on 30 op:n laajuinen, johon siis voi valita omalta alalta (vaihtokoulun kurssilistalta) oikeastaan mitä vain. Joten vastaavuudet piti löytää vain kolmelle Solentin kurssille. Meidän alalla TAMKissa kurssit on jaettu eri osa-alueisiin, joissa opintopisteet vain lasketaan yhteen (esim. "Tapahtumatuottaminen" voi olla laajuudeltaan vaikka 22op, johon sisältyy kursseja niin markkinoinnin, kielten, musabisneksen kuin liveäänentoiston osalta, joilla luonnollisesti on kaikilla omat opintopistelaajuutensa. Kuulostaa monimutkaiselta, vaikkei olekaan.), joten jokaiselle pienelle kurssille ei tarvinnut löytää vastaavuuksia. Kurssivalinnoista täytetään "Learning agreement" - hakemus, joka siis käytännössä merkkaa sitä, että näiden ulkomailla käytyjen kurssien osalta opiskelija saa opintopisteet vastaaville kursseille kotimaan koulussaan. Papereihin tulee oma allekirjoitus, kv-ohjaajan allekirjoitus sekä oman suuntautumisvaihtoehdon vastaavan allekirjoitus. Itse valitsin kursseiksi Advanced Studio Recording 1 & 2, Arranging Popular Music, Experimental Music Production, Composing Music ja Music Events Management. Kurssit tosin kuulema katsotaan läpi vielä paikan päällä ennen koulun alkua, joten ne eivät vielä ole täysin sitovia.

Lisäksi hakupapereissa vaadittiin todistus englannin kielen osaamisesta. Itse en ollut koskaan tehnyt mitään kansainvälisiä virallisia englannin pätevyyskokeita, joten lähetin TAMKin lomakelistasta löytyneen paperin (ko. kielen arviointilomakkeen) englanninopettajalleni täytettäväksi ja allekirjoitettavaksi. Lähinnä se vain antaa todisteen siitä, että pystyt opiskelemaan ja kommunikoimaan englannin kielellä.

Muutoin hakupapereissa ei ollut mitään ihmeellistä täytettävää, ihan perustietoja. Lisäksi TAMKin kv-ohjaajat lähettivät mailia, joissa selvitettiin paria kohtaa, jotka olisivat muutoin voineet olla vähän epäselviä. Täytetyt Solentin sivuilta tulostetut hakemukset liitteineen (eli mun kohdalla tuo learning agreement ja englannin kielen arviointilappu) lähetettiin TAMKin kv-toimistoon Tampereelle (piti olla perillä 24.5 mennessä), josta sitten kv-ohjaajat täyttivät paperit omalta osaltaan (tai mikäli jokin kohta oli epäselvä, sen pystyi kirjoittamaan lyijykynällä ja ohjaajat sitten täyttävät sen kohdan oikeilla tiedoilla puolestasi), tulostavat opintorekisteriotteen (eli käytyjen kurssien ja saatujen opintopisteiden määrän listan) ja lähettävät sen Solentiin toukokuun loppuun mennessä. paperit myös kopioidaan sinne arkistoon, jos ne vaikka hukkuvat matkalla. Opintopisteiden kohdalla itselläni oli se tilanne, että mulla oli ollut laajoja kursseja mitkä kestivät koko kevään, joten en ollut varma, kirjataanko ne opintopisteisiin ennen kuin ohjaajat lähettävät paperit Solentiin (esim. vielä hakupapereita täyttäessäni opintoja oli kertynyt kahdelta vuodelta n. 90, vaikka olen kaikki vaaditut kurssini suorittanut, mutta opettajilla on aikaa kirjata kurssisuoritukset ja arviot toukokuun loppuun saakka). Laitoin siis lapulle viestiä kv-ohjaajille asiasta, jotta he voivat ottaa asian huomioon lähettäessään hakupapereita.

Sen verran alustavia juttuja olen kesän alussa tehnyt, että soitin vakuutusyhtiööni (If), ja kyselin matkavakuutuksestani. Matkatavarani vakuutetaan kotivakuutukseni kautta (kamani ovat varastossa kummitätini luona, joten siirsin kotivakuutukseni siihen osoitteeseen, jolloin sekä matkatavarani että varastossa olevat kamani pysyy vakuutettuina), ja matkavakuutukseni hinta riippuu siitä, kuinka pitkä matkani on päivissä (hinta määräytyy päivien perusteella). Vielä en näitä päiviä pystynyt ilmoittamaan, mutta arvioitu summa on n. 200€ koko lukuvuodelta, mikä kattaa siis kaikki sairas-ja oikeuskulut ilman omavastuuta tai hintakattoa. Lisäksi orientaatiossa painotettiin sitä, että matkavakuutuksen tulee kattaa myös sairaskuljetus kotimaahan (esim. ambulanssihelikopterilla), mikäli hoitoa pitää saada omassa kotimaassa. Oma vakuutukseni kattaa myös tämän.

Sitten kun olen matkavakuutukseni hankkinut (kunhan saan Solentista hyväksynnän opinnoista sekä toivottavasti tarkemmat aikataulut koulun alkamisesta yms.), haen TAMKin/Erasmuksen apurahaa. Sitä ei voi hakea, ennen kuin on hommannut matkavakuutuksen. Apurahasta 80% saa ennen matkaa (nimenomaan sitä varten että hommaat vakuutuksen, lentoliput yms.) ja 20% matkan jälkeen, kun olet suorittanut vaihtoon liittyvän orientaatiokurssin tehtävät hyväksytysti. Kaikki vaihtarit lisätään orientaatiokurssille, ja muistaakseni siellä on n. 8-10 tehtävää (jotain powerpoint-presentaatiota) liittyen lähinnä oman maan ja kohdemaan kulttuuriin, opiskeluun ulkomailla yms. Kurssista saa myös opareita. Niitä tehtäviä tosin kannattaa alkaa tekemään jo kesän aikana, ettei joudu siihen tilanteeseen, että apurahoja ruvetaan perimään takaisin! Itse varmaan alan niitä tekemään huomenna.

Tänään soitin pankkiini (Nordea), ja hain matkaa varten yhdistettyä pankki/luottokorttia. Opiskelijat saavat hakea luottokorttia (1000€ maksimiraja), mikäli opintopisteitä on 90 täynnä. Itselläni niitä on tällä hetkellä 121, joten mikäli luottotiedot on kunnossa, ei haun suhteen pitäisi olla ongelmaa. Lähetin sähköpostia opintosihteerillemme, ja pyysin häntä lähettämään sähköisessä muodossa opintorekisteriotteen, jonka sitten lähetän Nordeaan. Pari viikkoa käsittelyssä varmaan menee. Itse valitsin asiakaspalvelijan suosituksesta Mastercard Silverin, jossa vuosittainen todellinen korko oli suhteellisen pieni, eikä kahdelta ensimmäiseltä vuodelta veloiteta kuukausittaisia käsittelymaksuja.

Tässä kaikki tältä erää, päivittelen taas kun jotain päivitettävää on! :)