torstai 13. joulukuuta 2012

Lomille lompsis!

Huomenna on viimeinen koulupäivä, ja sitten alkaa joululoma! Lähden huomenna Lontooseen viikonlopuksi, josta maanantaina lennän Tukholmaan moikkaamaan muutamaa kaveria, ja sitten Viikkarilla Suomeen torstaina. Takaisin tulen tammikuun ekan viikon jälkeen.

meidän kurssit jatkuvat vielä tammikuussa, joten lukujärjestyksiin ei tule vielä isoja muutoksia. Mutta kiireisenä ne mut pitää kyllä ekan viikon. Äänityskurssilla palautimme "monitor"-miksaukset, ja saimme hyvää palautetta. Arvosanaksi tuli A3, mikä ilmeisesti oli paras arvosana, mitä kukaan ryhmistä sai. Eli on syytä olla tyytyväinen! Toisena tehtävänä on itsenäinen, kunnon miksaus yhdestä uudesta biisistä, joten olemme taas Oliverin ja Tomin kanssa viettäneet aikaa studiolla äänitellen. Tällä kertaa saimme Moody Tuesday - bändin studioon, joiden tuotanto on jokseenkin erilaista kuin sen edellisen bändin, mitä äänitimme. Se on oikeastaan vain hyvä juttu. Tällä kertaa saa tehdä ihan omanlaisensa miksauksen, joten ei tarvitse murehtia, etteikö esim. plugareita saisi käyttää.

Histories of popular music- kurssilla pidimme albumipresentaatiomme, mikä meni hyvin. Onneksi saimme pitää muistiinpanoja esillä, niin ei suomitytölläkään mennyt kieli solmuun. Harjoittelin kyllä omaa osuuttani edellisenä iltana kotona :) Saamme luultavasti palautteen presentaatiosta huomenna viimeisellä tunnilla. Seuraava tehtävä on kirjoittaa essee valitusta aiheesta, vaihtoehtoja taisi olla seitsemän. Itse valitsin seuraavan aiheen:

"Critically discuss how feminist musicians have sought to overcome the gender bias of rock music by creating their own music scenes. How does the musical and social organisation of such scenes differ from mainstream masculinist rock?"

Valitsin aiheen, koska se oli kaikkein mielenkiintoisin. Palautus on ensimmäisen viikon jälkeen, ja joudun asumaan studiolla ensimmäisen viikon oman biisin miksauksen parissa, joten on pakko ottaa pari kirjaa mukaan Suomeen, ja yrittää tehdä mahdollisimman paljon taustatyötä loman aikana. Koulun kautta pääsee käsiksi todella monipuoliseen kokoelmaan e-kirjoja, artikkeleita yms. joten pystyn käymään niitä läpi netissä. Jännä nähdä, miten mun käy!

Olemme vihdoin saaneet livemusaryhmän kanssa edes jotain lyötyä lukkoon: paikkana toimii Joiners, päivä on 24.3. Olemme myös saaneet jo yhden bändin sovittua, ja toivottavasti loman aikana muutaman lisää. Päätimme ryhmän kanssa, ettei ole järkevää lähteä tuomaan bändiä Suomesta keikalle, koska aikaa on suhteellisen vähän, ja budjettimme on nolla. Eli pyrimme keskittymään paikallisiin bändeihin, jotka haluavat esiintyä (ilmaiseksi). Alamme työstämään tapahtumaa kunnolla loman jälkeen. Opettajamme näytti meille esimerkkejä porfolioista, minkä joudumme tekemään tapahtumastamme, ja sen suhteen meillä on kyllä paljon työnsarkaa. Suurin osa portfolioista oli todella yksityiskohtaisia ja hyvin tehtyjä, ja mikäli haluamme saada hyvän arvosanan, sen eteen pitää tehdä pirusti töitä.

Seuraavalla lukukaudella alkaa kolme uutta kurssia: äänityskurssi 2, Subcultures & scenes ja Audio post production. Viimeisin näistä on "vapaavalintainen", ts. sai valita kahdesta kurssista toisen. Tämän kanssa olen ehkä tulossa toisiin aatoksiin, sillä vaihtoehtoinen kurssi olisi biisinkirjoituskurssi. Haluaisin kovasti kehittyä lauluntekijänä, ja nimenomaan englannin kielellä. Mulla on äänen jälkityöstä jo ennestään kokemusta, joten saattaa olla että vaihdan vielä kurssia, ennenkuin kakkos-periodi alkaa.

Melkein sain töitäkin täältä. Koulussa eräs rekryfirma haki marraskuussa työntekijöitä isojen firmojen pikkujoulutapahtumiin. Antoivat mulle papereita täytettäväksi, ja kun katselin niitä, tajusin, että tarvitsen verokortin (National Insurance Number). Sen saaminen ei ollutkaan sitten niin helppo juttu. Soitin Jobcentre Plus - firmaan, mistä ko. numeron voi saada, ja kerroin, että työt alkaisivat seuraavalla viikolla. Ensimmäinen vapaa haastatteluaika oli joulukuun 21... Nice. Olen siis silloin jo Suomessa, joten olisin realistisesti ajateltuna saanut numeron joskus tammikuun lopussa. Sain myöhemmin kuulla, että palkkaa ei makseta ennen kuin olet saanut NI-numeron, joten se siitä sitten. Mutta tämä ei tosin ollut syy, miksi en mennyt töihin: mailailin firman työntekijän kanssa jonkin aikaa, ja jossain vaiheessa hän lakkasi vastaamasta viesteihin. Yritin soittaa firmaan, varattu. Lähetin sen jälkeen paperit niille faksilla, ja mailasin varmaan neljään otteeseen. Vieläkin odottelen vastausta, mitä tuskin tulen saamaan. Luultavasti haen joka tapauksessa NI-numeroa, koska jos uusia työmahdollisuuksia tulee, niin mulla on se sitten jo olemassa valmiina.

Kävin Natwest- pankissa kysymässä tilin avauksesta. Voin avata opiskelijatilin, mutta he tarvitsivat todistuksen koululta. Tämän saa oman tiedekunnan toimistosta, ja siinä menee pari päivää. Todistus pitää olla osoitettu ko. pankille, siinä pitää olla tiedot siitä, mitä opiskelet, missä ja kuinka kauan, sekä osoitteet suomesta ja briteistä. Tiedekunnan toimistossa on "To whom it may concern" - nimisiä hakemuksia, johon täytetään, mitä ko. todistuksessa pitää lukea, ja mihin tarkoitukseen sitä tarvitaan. Sen jälkeen täytetään hakemus pankin nettisivuilla, ja varataan aika haastatteluun, johon pitää ottaa mukaan henkkarit ja ko. todistus. Tilin avauksessa ei pitäisi mennä kuin max. vuorokausi. Olen saanut jo oman todistukseni, nyt vain pitää täyttää hakemus ja varata aika haastatteluun. 

Nyt pitää painua nukkumaan, herätys on kuuden tunnin päästä. Hyvää joulua ja railakasta uutta vuotta kaikille, olkaahan sitten varovaisia niiden rakettien kanssa! :)