tiistai 10. syyskuuta 2013

Viimeistä viedään

Syksyä kohden mennään, ja nyt on viimeisetkin vaihtoon liittyvät asiat taputeltu.

Solentin viimeisten tehtävien arvosanat julkaistiin heinäkuun 17. päivä, joten ennen sitä ei oikein voinut muuta kuin odottaa. Harmitti, etten ollut enää paikan päällä, sillä en saanut viimeisistä palautetuista tehtävistä mitään palautetta - ainoastaan arvosanan. Olisi ollut mukavaa saada edes jotain palautetta vaikka mailitse, tosin olin kesällä suht kiireinen enkä jaksanut enää vatvoa asiaa, joten en siksi laittanut asiasta mailia opettajille. sain joistakin ryhmätöistä oppilailta viestiä, jotka olivat olleet palautuksessa läsnä. 

Kaiken kaikkiaan arvosanani olivat ihan mukiinmeneviä. asteikolla 0-100:



Eli Subcultures & Scenes- kurssin powerpointistakin tuli hyvä arvosana, vaikka olikin palautettu myöhässä. Yllättävää, että paras arvosana tuli ensimmäisestä teoreettisesta kurssista, minkä koin kaikkein haastavimmaksi! Joten kaipa on syytä olla tyytyväinen.

Apurahan viimeisen osan (20%, eli 480e) maksu myöhästyi omalla kohdallani. Olin pyytänyt KV- koordinaattoriani Southamptonissa lähettämään kaikki paperit suoraan TAMKiin. Otin lisäksi alkuperäiset mukanani Suomeen. Kun olin suorittanut kaikki orientoivan kurssin tehtävät, kysyin TAMKista (1.6), ovatko saaneet paperit ja tarvitsevatko he alkuperäisiä. Vastauksessa meni pari viikkoa, ja he ilmoittivat 13.6, että transcript (eli lopullinen Solentin kurssisuoritus) ja departure form eivät ole vielä saapuneet heille. He myös ilmoittivat, että heti kun he saavat tiedon, että orientoivan kurssin tehtävät on hyväksytysti suoritettu, he maksavat apurahan tilille. tämän piti tapahtua ennen juhannusta. No, 18.6 he ilmoittivat mailitse, etteivät ole saaneet ulkomaan jaksosta päivämäärille vahvistusta (certificate of arrival/departure), ja pyysivät toimittamaan sen mahd. nopeasti. Eipä siinä mitään, mulla olisi ollut antaa se paperi niille jo silloin kesäkuun alussa, kun kysyin, tarvitsevatko he ko. papereita... skannasin sitten varmuudeksi kaikki paperit, mitkä sain Southamptonista lähteissäni, ja lähetin heille. Ilmeisesti Solentin KV- koordinaattori ei ollut koskaan lähettänyt heille niitä papereita. Apurahan sanoivat laittavansa silloin 19.6 maksuun saman tien. Taisi kuitenkin olla vasta 25. päivä, kun rahat olivat tilillä. eli ei kannata laskea sen varaan, että juhannukseksi tulisivat tilille. Orientoivan kurssin opintopisteet kirjattiin opintorekisteriin jo kesäkuussa, se oli siis 2op. 

Vaihdon jälkeen piti kirjoittaa n. 8- sivuinen learning report- essee, jossa selvitettiin vaihtokokemuksia: mikä oli hyvää ja huonoa oppimisympäristössä, kokiko kulttuurishokkia, mikä kohdemaassa oli erilaista, mitä samanlaista kuin kotimaassa, muuttiko vaihtokokemus omia näkemyksiä maasta jne. Lisäksi piti kirjoittaa peer evaluation- raportti jonkun toisen vaihtarin esseestä: mitä samankaltaisia ja mitä erilaisia kokemuksia vaihdon suhteen yms.  Tehtävät piti olla palautettuina muistaakseni kesäkuun ensimmäisellä viikolla, mikäli myöhästyi palautuksessa, apurahan loppuosan maksu siirtyy elokuulle.

Opintopisteiden kirjauksen suhteen olin yhteydessä omaan KV-koordinaattoriini Virroilla, sekä suuntautumisvaihtoehtoni vastaavaan ja opintosihteeriin. Setvimme yhdessä, miten kurssivastaavuudet saadaan järkevästi merkattua opintorekisteriin. Vaihdon jälkeen minulle jäi suoritettavaksi vielä 5op kaikista opinnoistani, joten olin näiden kahden kurssin (3op yhdestä kurssista, ja 2 op toisesta) opettajiin yhteydessä, jotta voin jouluun mennessä suorittaa ko. kurssit itsenäisesti. Minulla alkoi puolen vuoden työharjoittelu, ja teen samalla opinnäytetyötä, joten en ole enää osallistumassa kursseille Virroilla. Kurssit on merkitty n. viikko sitten opintosuorituksiini, joten kaikki on omalta osaltani vaihdon ja opintojen suhteen kunnossa.

Mitä vaihdosta jäi käteen? Aika tyhjentävä fiilis. Oli paljon epämieluisia kokemuksia, toisaalta haastavia ja toisaalta itse aiheutettujakin. Oli hyviä kokemuksia, mahdollisuuksia, joita en olisi muuten päässyt koskaan kokemaan. Akateemisen englannin kirjoittaminen ja tekstin ymmärtäminen kehittyi omalla kohdallani suuresti, toisaalta saan edelleen pilkkaa vahvasta brittiaksentistani :) olen edelleen yhteyksissä Southamptonin ystäviini, ja varmasti tulen olemaan tulevaisuudessakin. 

Pari neuvoa, mitkä voin antaa vaihtoon lähtevälle tai sitä harkitsevalle:

1. Orientoiva kurssi on hyvin työntäyteinen - aloita tehtävien tekeminen hyvissä ajoin, ja palauta tehtävät aikataulun mukaisesti. Mikäli et tee niin, tulee palautusten suhteen varmasti kiire, ja mikäli et suorita hyväksytysti kurssia, apurahasi luultavasti peritään takaisin. Muista hakea apurahat myös ajoissa, ja ilmoita Kelaan vaihtoon lähdöstä. Huolehdi myös, että pankkisi on tietoinen korotetusta opintolainasta. 

2. Harkitse tarkkaan, missä haluat asua. Kampuksen opiskelija-asunto ei missään nimessä ole se ainut ja paras vaihtoehto! Kämpät ovat kalliita ja saatat pahimmassa tapauksessa joutua älämölöhelvettiin, missä et saa hetken rauhaa. Toisaalta, jos hommaat kämpän alueelta, missä ei ole muita opiskelijoita, voi sosiaalinen elämäsi olla suht köyhää. itselleni kävi juuri näin: halusin omaa rauhaa, ja todella sain sitä - vähän liiaksikin. kampukselle ja keskustaan oli 20 minuutin kävelymatka, ja kaikki opiskelijakaverini asuivat juuri vastakkaisella suunnalla. He tulivat kerran käymään kotonani- läksiäisissäni. 

Ei kannata myöskään liiaksi stressata sitä, että kämppäasiat ovat hoidossa jo maahan saapuessa. Solentin sivuilla on kilometrikaupalla ilmoituksia vapaista kämpistä syksyisin, kunhan
Tänään Solentin Portaalin ilmoitustaululla
vain pääset kirjautumaan tunnuksillasi nettisivuille. ja kun olet jo valmiiksi maassa, pääset ihan paikan päälle tsekkaamaan kämpät ja tutustumaan kämppiksiin. Ehdottaisin, että otat hostellista tmv. huoneen pariksi ensimmäiseksi viikoksi, ja sillä aikaa käyt katsomassa kämppiä, ehkä siinä välissä ehtii jo tutustumaan muihin vaihtareihin ja löydätte kimppakämppiä tmv.


Mikäli aiot solmia vuokrasopimuksen jo Suomessa, OLE VAROVAINEN. Kuten jo aiemmin mainitsin, olisin n. 700e köyhempi, mikäli Western Union Money Transfer ei olisi varoittanut minua rahahuijauksesta. Älä siis MISSÄÄN TAPAUKSESSA lähetä rahaa omalla (tai kenenkään muunkaan) nimellä Western Unionin kautta!!! Suht luotettava sivusto, mistä saattaa löytyä asuntoja/kimppakämppiä, on spareroom.co.uk. Gumtreen kautta en suosittele etsimään kämppää, se on juurikin se sivusto, mistä löysin huijausviestin. Enkä suosittele maksamaan MITÄÄN rahoja etukäteen, kenellekään, vaikka tuntuisi miten luotettavalta. Mutta niin kuin jo olen paasannut, ehkä kaikkein järkevintä on ensin mennä paikan päälle, ja etsiä kämppää vasta siellä. Hintataso vaihtelee huomattavasti, mutta ennemmin suosittelen ottamaan vähän edullisemman kämpän, kuin sen kalleimman vaihtoehdon. Itse maksoin vuokraa n. 700e kuussa (laskuineen), ja se oli budjetilleni liikaa. 

3. Hommaa paikallinen pankkitili.  Ei maksa mitään, tarvittavat todistukset saat oman tiedekunnan toimistosta. Kannattaa kysellä esim. opiskelijakunnalta tai erasmus- koordinaattoreilta pankeista, joissa vaihtari pystyy avaamaan tilin. Tämän neuvon annan siksi, että Suomen tililtä rahaa siirrettäessä joutuu aina maksamaan siirtokulut, jotka saattavat summasta riippuen olla monta kymmentä euroa per kerta. Monissa paikallisissa pankeissa pystyy alkuun siirtämään ulkomaiselta tililtä rahaa veloituksetta, joten tulee paljon halvemmaksi/ilmaiseksi siirtää vaikka koko vaihtarivuoden rahat kerralla toiselle tilille. Myöskin käteisen nostamisesta veloitetaan Suomen korteilla muistaakseni 2,5%, mitä ei luonnollisestikaan joudu maksamaan, kun nostat paikallisesta pankista paikallista valuuttaa.  

4. Mikäli aikomuksenasi on tehdä töitä opiskelun ohella, hommaa paikallinen National Insurance Number ajoissa. Käsittelyssä saattaa kestää yli kuukausi, etkä voi tehdä töitä ennen kuin olet ko. numeron saanut. Lisätietoa NiNo:sta saat täältä

5. Sosialisoidu, heti! aloita vaikka uusi harrastus, mene mukaan yhdistyksiin tai opiskelijakunnan järjestämiin tapahtumiin ja retkiin, ota selvää kampuksen/erasmuksen bileistä yms, sillä koulussa sosialisoituminen saattaa olla alkuun todella hankalaa. Luentoja on vähän, n. 10h viikossa, ja ensimmäiset viikot vain istutaan sadan muun opiskelijan kanssa auditoriossa ja kuunnellaan. Vasta ryhmätöiden puitteissa alkaa vähän tutustumaan muihin tyyppeihin. Kannattaa hyödyntää myös Facebookista löytyviä Erasmus Southampton- yhteisöä tai Solentin Erasmus- ryhmää. Mutta älä myöskään tuudittaudu hengailemaan pelkästään erasmus- opiskelijoiden tai muiden suomalaisten kanssa! Paikalliset ovat mahtavia tyyppejä, kun heidät oppii tuntemaan. 

6. Hae vaihtoon koko lukuvuodeksi. Kaikki opettajani painottivat tätä ennen vaihtoon hakua, eikä syyttä. Yksi lukuvuosi on loppupeleissä todella lyhyt aika, ja itselleni olisi jäänyt aika p*skan maku suuhun, mikäli olisin ollut vain puoli lukuvuotta vaihdossa. Ensimmäisen periodin jälkeen alkoi vasta tottua koko paikkaan ja ihmisiin, ja sai ihan kaikesta paljon enemmän irti. 

7. Huomioi kulttuurishokin vaiheet. Alkuun kaikki on uutta ja jännittävää, mutta jossain vaiheessa tulee myös tosi ulkopuolinen ja yksinäinen olo. pidä yhteyttä perheeseen ja kavereihin Suomessa, skypettele, soittele, mitä vaan. Saattaa olla, että hetkeksi eristäydyt omiin oloihisi, mutta sekin menee ohi ajan myötä.

8. Käy välillä kotona tai matkustele. Solentissa on kaksi pitkää lomaa, jouluna ja pääsiäisenä, n. 3 viikkoa kumpikin. Aika saattaa tulla todella pitkäksi, mikäli vietät lomat Southamptonissa, sillä suurin osa opiskelijoista lähtee silloin pois paikkakunnalta.

9. Pidä hauskaa. Koulutöiden pariin voi upota liiaksikin, jolloin monet hienot kokemukset saattavat jäädä välistä. Hoida tehtävien palautukset ajoissa, ja aloita tehtävien tekeminen hyvissä ajoin, jotta et kasaa liiaksi töitä ennen deadlineja. 

10. Jaa/kirjaa kokemuksesi. Kirjoita blogia, päiväkirjaa, mitä vain. Pidä itsesi kärryillä vaihdon eri vaiheista ja tapahtumista, tulet varmasti tarvitsemaan tietoja jälkikäteen.  

11. Syö paljon irtokarkkeja ja juo paljon suodatinjauhatettua kahvia, koska usko pois - niitä tulee ikävä. 


Toivottavasti blogistani on ollut edes jollekin vaihtoon lähtevälle hyötyä. Olen pyrkinyt kirjoittamaan mahdollisimman paljon objektiiviselta kannalta vaihdon kokemuksesta, jotta kaikki saisivat kokonaisvaltaisen mielikuvan siitä, mitä on olla opiskelijana Briteissä, eikä niinkään henkilökohtaisesta elämästä vaihdossa. Itse olisin kaivannut vastaavaa blogia, kun hain vaihtoon, mutta löysin vain "Tarjan" tai "Pertin" blogeja, missä kirjoiteltiin kavereista, bileistä ja päivän ruokavaihtoehdoista. 

Mikäli jollakin herää kysymyksiä vaihtoon liittyen, vastaan mielelläni, mikäli siitä on apua. Minulle saa kirjoitella osoitteeseen: laura.saaristo@hotmail.com. 

Kiitos kaikille, jotka ovat jaksaneet seurata blogiani! Ja tsemppiä kaikille vaihtareille tuleviin koitoksiin!

Erasmus life

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti